37 Geminorum

37 Geminorum on tähti, joka sijaitsee Kaksosten tähtikuviossa.
Luurankolihas
Luustolihakset eli luurankolihakset käsittävät suurimman osan elimistön lihaksista. Niiden lihaskudosta kutsutaan poikkijuovaiseksi lihaskudokseksi. Ihminen liikkuu niiden avulla ja pystyy hallitsemaan kehon eri osien liikkeitä. Poikkijuovaiset
Gliasolu
Gliasolut eli hermotukisolut ovat hermotukikudoksen (neuroglia) muodostavia soluja, ja niitä on hermokudoksessa paljon enemmän kuin hermosoluja eli neuroneja. Nimitys ”gliasolu” juontuu kreikan sanasta glia ’liima’, koska 1800-luvulla oletettiin
Ulompi kylkivälilihas
Ulommat kylkivälilihakset kuuluvat sisäänhengityslihaksiin. Ne sijaitsevat jokaisessa kylkiluuvälissä kiinnittyen aina kahteen kylkiluuhun. Uloimpien kylkiluuvälilihaksien lihassyyt kulkevat thoraxin lateraalisessa kohdassa kaudoventraalisesti eli
Sisin kylkivälilihas
Sisimmät kylkivälilihakset kuuluvat uloshengityslihaksiin. Ne muodostavat sisempien kylkivälilihasten alle kylkiluiden väliin ohuen lihaslevyn, joka saattaa puuttua ylimpien kylkiluiden kohdalta. Sisimmät kylkivälilihakset ovat kylkivälilihaksista
Kiertäjänikama
Kiertäjänikama eli kiertonikama eli aksis on pitkälle erikoistunut toinen kaulanikama. Sen solmun jatkeena on hammas, joka on tappina kiertäjänikaman ja kannattajanikaman (atlas) välisessä kiertonivelessä. Se niveltyy atlakseen kraniaaliselta
Kasvuhormoni
Kasvuhormoni (GH) eli somatotropiini on aivolisäkkeen etulohkosta erittyvä hormoni. Se säätelee muun muassa kasvua. Kasvuhormoni vaikuttaa pääasiassa maksassa muodostuvien kasvutekijöiden (IGF-1) kautta. 21–26-vuotiailla naisilla kasvuhormonia on
Osteoklasti
Osteoklasti on luun syöjäsolu, joka syntyy usean monosyytin fuusioituessa eli osteoklasti on monitumainen solusitkos. Se tuhoaa vanhaa luuta samalla, kun osteoblastit muodostavat uutta luuta. Osteoklastien ja osteoblastien tuleekin toimia tasapainossa
Kannattajanikama
Kannattajanikama, lat. atlas, on ensimmäinen kaulanikama ja se kiinnittää kallon takaraivoluun selkärangan muihin luihin. Lisäksi atlas kiinnittyy kaudaaliselta puoleltaan toiseen kaulanikamaan eli kiertäjänikamaan (axis). Sekä takaraivoluun ja
Kylkiluu
Kylkiluut ovat luita, jotka osallistuvat rintakehän muodostamiseen. Kylkiluiden tehtävä on suojella rintaontelon elimiä
Merope (tähti)
Merope eli 23 Tauri on Härän tähdistöön, tarkemmin Seulasten tähtijoukkoon kuuluva tähti. Se on saanut nimensä kreikkalaisesta mytologiasta. Tähdellä on ollut suuri merkitys heijastussumujen, nimen omaan emissiosumujen tutkimuksessa