Bermuda kesäolympialaisissa 1936

Bermuda osallistui ensimmäistä kertaa olympiakisoihin Berliinin kesäolympialaisissa 1936. Maan joukkue koostui viidestä miesuimarista, joista kukaan ei selvinnyt loppukilpailuun. Pisimmälle selviytyi Leonard Spence, joka hylättiin 200 metrin rintauinnin välierissä.
Islanti olympialaisissa
Islanti osallistui olympialaisiin ensimmäisen kerran Tukholman kesäolympialaisissa 1912, jolloin maa oli vielä osa Tanskaa. Olympiahistorioitsijat ovat kuitenkin katsoneet että Islanti osallistui Tukholman kisoihin omalla joukkueellaan. Seuraavat neljät
Filippiinit kesäolympialaisissa 1936
Filippiinit osallistui Berliinin kesäolympialaisiin 1936 28 urheilijan joukkueella. Maan ainoan mitalin näissä olympialaisissa saavutti Miguel White, joka voitti yleisurheilussa miesten 400 metrin aitajuoksun pronssimitalin. Kisojen mitalitilastossa
Malta kesäolympialaisissa 1936
Malta osallistui Berliinin kesäolympialaisiin 1936 11 miesurheilijan joukkueella. Maltalaiset osallistuivat yleisurheiluun ja vesipalloon, mutta menestystä maan urheilijoille ei herunut. Malta oli jättänyt edelliset, Los Angelesin 1932
Luxemburg kesäolympialaisissa 1936
Luxemburg osallistui Berliinin kesäolympialaisiin 1936 49 urheilijan joukkueella. Mitaleille asti luxemburgilaiset eivät kuitenkaan yltäneet
Kiinan tasavalta kesäolympialaisissa 1936
Kiinan tasavalta osallistui Berliinin kesäolympialaisiin 1936 52 urheilijan voimin. Maan urheilijat osallistuivat seitsemään eri urheilumuotoon, mutta mitaleille asti he eivät yltäneet
Costa Rica kesäolympialaisissa 1936
Costa Rica osallistui ensimmäistä kertaa olympiakisoihin Berliinin kesäolympialaisissa 1936, kun maa lähetti kisoihin yhden miespuolisen miekkailijan. B. de la Guardia karsiutui miesten säilässä alkukierroksilla
Yhdysvallat talviolympialaisissa 1932
Yhdysvallat saavutti isännöimistään Lake Placidin talviolympialaisista 1932 12 mitalia, joista kuusi oli kultaa, neljä hopeaa ja kaksi pronssia. Kisojen mitalitilastossa Yhdysvallat oli menestynein kansakunta. Yhdysvaltain joukkue koostui 65
Liechtenstein kesäolympialaisissa 1936
Liechtenstein osallistui ensimmäistä kertaa olympiakisoihin Berliinin kesäolympialaisissa 1936. Maan joukkue koostui kuudesta miesurheilijasta, jotka kilpailivat yleisurheilussa, pyöräilyssä ja ammunnassa. Mitaleille asti liechtensteinilaiset eivät
Italia kesäolympialaisissa 1936
Italia osallistui Berliinin kesäolympialaisiin 1936 182 urheilijan joukkueella. Maa saavutti urheilulajeissa 22 mitalia, joista kahdeksan oli kultaisia, yhdeksän hopeisia ja viisi pronssisia. Etenkin miekkailu oli Italialle vahva laji, sillä tästä
Pamela Kruse
Pamela Jean "Pam" Kruse on yhdysvaltalainen kilpauimari, joka saavutti olympiahopeaaa vapaauinnissa vuonna 1968