Eduskuntaryhmä
Eduskuntaryhmä on saman puolueen kansanedustajien yhteenliittymä, joka ottaa kantaa lakiehdotuksiin, lausuu mielipiteitä, tekee aloitteita, esittää hallitukselle vaatimuksia ja esittää uudistusehdotuksia. Suomen eduskunnassa, eduskuntaryhmät muodostuvat pääsääntöisesti eduskuntavaaleissa valituista puolueen kansanedustajista. Kesäkuusta 2022 lähtien eduskuntaryhmiä on ollut yksitoista.
- Keskiryhmä
- Keskiryhmään kuuluvat keskustapuolueet, liberaalit, kristillisdemokraattiset sekä vihreät puolueet Pohjoismaissa. Keskiryhmä on Pohjoismaiden neuvoston toiseksi suurin puolueryhmä
- Getto (yleiskäsite)
- Getto tai ghetto on ympäristön sosiaalisesti eristämä kaupunginosa tai kortteli, jossa asuu pääasiallisesti yhden rodullisen tai etnisen ryhmän jäseniä, yleensä sosiaalisen tai taloudellisen paineen takia
- Nye Borgerlige
- Nye Borgerlige on tanskalainen puolue
- Demokraattinen Vaihtoehto
- Demokraattinen Vaihtoehto oli vuosina 1986–1990 toiminut suomalainen vasemmistopuolue. Devan perustamisjulistuksen mukaan puolue oli "laajapohjainen vaalirintama, joka kokoaa kaikkia rauhan, demokratian ja edistyksen voimia". Järjestön muodostivat pääasiassa
- Aseveljien Työjärjestö
- Aseveljien Työjärjestö (A.T:j) oli suomalainen vuonna 1942 toiminut kansallissosialistinen puolue, jota johtivat Arvi Nuorimo ja J. E. Tuominen
- Ystävyysseura
- Ystävyysseura on toisen maan, eli ystävyysmaan, tuntemusta edistävä ja siihen kulttuurisuhteita ylläpitävä seura
- Euroopan yhtynyt vasemmisto / Pohjoismaiden vihreä vasemmisto
- Euroopan yhtynyt vasemmisto / Pohjoismaiden vihreä vasemmisto on vasemmistolainen ryhmä Euroopan parlamentissa. Se on perustettu vuonna 1994. Ryhmä sai 2019 europarlamenttivaaleissa 41 jäsentä parlamenttiin
- Yhteistyö (yhtiö)
- Yhteistyö oli suomalainen vasemmistolainen kustannusosakeyhtiö. Yhteistyön kirjapainossa tehtiin muun muassa kansandemokraattisen liikkeen päälehdet Vapaa Sana, Työkansan Sanomat ja Kansan Uutiset. Yhtiö teki konkurssin 1990-luvun alussa
- Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto
- Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto (OSA) on yksi Euroopan unionin neuvoston kokoonpanosta. Neuvostoon kokoontuvat EU:n jäsenmaiden oikeus- ja sisäministerit. Neuvosto kokoontuu yleensä kolmen kuukauden välein. Oikeusministerit vastaavat oikeudellisesta
- Rally Zlín
- Rally Zlín on Tšekissä Zlínissä ajettava rallikilpailu. Kilpailu on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1971.
Rallin kilpailupaikka on noin 300 kilometriä etelään pääkaupungista Prahasta. Kilpailun sponsori on rengasvalmistaja Barum, jonka