Eidsvold-luokka

Eidsvold-luokka oli Norjan laivaston kahden Armstrong Whitworthin 1900-luvun alussa valmistaman rannikkopanssarilaivan muodostama alusluokka. Aluksia kutsuttiin Norjassa panssarilaivoiksi. Luokan alukset olivat viimeiset Norjan laivastolle hankitut tämän tyyppiset alukset ja niitä edelsivät Tordenskjold-luokan kaksi alusta.
Vale-luokka (tykkivene)
Vale-luokka oli Norjan laivaston viiden 2. luokan tykkiveneen muodostama alusluokka, jonka alukset valmistettiin vuosina 1874-1878. Alukset olivat pieniä ja ketteriä. Niiden aseistuksena oli yksi isohko suusta ladattava tykki sekä muutama pienempi
Ford-luokka
Ford-luokan partioveneet olivat Britannian kuninkaallisen laivaston 1950-luvun lopulla tilattu meritorjunta-alusluokka
Mersey-luokka (troolari)
Mersey-luokka oli Britannian kuninkaallisen laivaston troolari-luokka, jonka aluksia palveli sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa miinanraivaajina ja sukellusveneentorjunta-aluksina
U-luokka (hävittäjä)
U-luokka oli Britannian kuninkaallisen laivaston hävittäjäluokka, jotka muodostivat vuoden 1941 hätäohjelman niin kutsutun 7. hätälaivueen kahdeksan hävittäjää. Luokan alukset tilattiin 12. kesäkuuta ja ne olivat lähes suoria kopioita S
W-luokka (hävittäjä)
W-luokka oli Britannian kuninkaallisen laivaston vuoden 1942 hätäohjelman kahdeksan hävittäjän muodostama alusluokka, jonka alukset muodostivat aluksi saattuepalveluksessa niin kutsutun 9. hätälaivueen
Gor-luokka (tykkivene)
Gor-luokka oli Norjan laivaston kahden 2. luokan tykkiveneen muodostama alusluokka, jonka alukset valmistettiin vuosina 1884-1887. Alukset olivat pieniä ja ketteriä. Niiden aseistuksena oli yksi iso tykki, joka vastasi ajan taistelulaivojen pääaseita
Graham Henry Stokes
Graham Henry Stokes Britannian Kuninkaallisessa laivastossa palvellut meriupseeri, jonka viimeisenä palvelusarvona oli kontra-amiraali
Grom-luokka
Grom-luokka oli Puolan laivaston kahden hävittäjän muodostama alusluokka toisessa maailmansodassa
SS Volo
SS Volo oli Ellerman's Wilson Linen rahtialus, joka laskettiin vesille 1938 Swan Hunter and Wigham Richardsonin telakalta Newcastlessa. Saksan laivaston sukellusvene U-75 upotti aluksen torpedoimalla 28. joulukuuta 1941 Välimerellä
Outi Papamarcos
Outi Papamarcos on amerikansuomalainen kansalaisaktivisti. Pennsylvaniassa asuvat Papamarcos on kotoisin Uimaharjun Honkavaaran kylästä, jossa hänen isänsä toimi Enso-Gutzeitin tehtaan johtajana. Lapsuudessaan Papamarcos koki Pohjois-Karjalan