Epäviralliset painin Euroopan-mestaruuskilpailut 1914

Vuoden 1914 epäviralliset painin Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin Wienissä, Itävallassa 31. toukokuuta - 1. kesäkuuta. Kilpailuissa painittiin pelkästään kreikkalais-roomalaisessa painissa viidessä eri sarjassa. Kyseessä olivat kaikkien aikojen viimeiset epäviralliset painin EM-kilpailut, vaikkakin ensimmäiset viralliset EM-kisat oli järjestetty jo kolme vuotta aikaisemmin. Seuraavat painin EM-kisat järjestettiin ensimmäisen maailmansodan vuoksi vasta vuonna 1921.
Epäviralliset painin Euroopan-mestaruuskilpailut 1913
Vuoden 1913 epäviralliset painin Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin Budapestissa, Unkarissa. Budapest toimi kisapaikkakuntana jo neljännen kerran peräkkäin. Kilpailuissa painittiin pelkästään kreikkalais-roomalaisessa painissa viidessä eri
Epäviralliset painin Euroopan-mestaruuskilpailut 1912
Epäviralliset painin Euroopan-mestaruuskilpailut 1912 järjestettiin pelkästään kreikkalais-roomalaisessa painissa kahdella eri paikkakunnalla: Budapestissa, Unkarissa toukokuun alussa sekä Itävallan Wienissä syyskuussa. Budapestissa erillisiä
Epäviralliset painin Euroopan-mestaruuskilpailut 1907
Epäviralliset painin Euroopan-mestaruuskilpailut 1907 järjestettiin pelkästään kreikkalais-roomalaisessa painissa kahdella eri paikkakunnalla: Kööpenhaminassa, Tanskassa huhtikuun alussa sekä Itävallan Wienissä syyskuussa. Kööpenhaminassa
Epäviralliset painin Euroopan-mestaruuskilpailut 1903
Epäviralliset painin Euroopan-mestaruuskilpailut 1903 järjestettiin Rotterdamissa, Alankomaissa helmikuun alussa. Kisat olivat kaikkien aikojen kolmannet epäviralliset painin EM-kilpailut. Kisoissa painittiin kreikkalais-roomalaisessa painissa yhdessä
Painin Aasian-mestaruuskilpailut 2008
Vuoden 2008 painin Aasian-mestaruuskilpailut järjestettiin Jejun kaupungissa Jejun saarella Etelä-Koreassa 18.–23. maaliskuuta. Kilpailujen ohjelmassa olivat kreikkalais-roomalainen paini, vapaapaini ja naispaini, joissa kaikissa painittiin
Su Lihui
Su Lihui on kiinalainen naispainija ja moninkertainen arvokisamitalisti
Alim Selimau
Alim Selimau on valkovenäläinen kreikkalais-roomalaisen tyylin painija ja maailmanmestari
Yngvar Bryn
Yngvar Bryn oli norjalainen taitoluistelun olympiamitalisti, pikajuoksija ja tuomari pika- ja taitoluistelussa
Painin Aasian-mestaruuskilpailut 2007
Vuoden 2007 painin Aasian-mestaruuskilpailut järjestettiin Biškekissä, Kirgisiassa 8.–13. toukokuuta. Kilpailujen ohjelmassa olivat kreikkalais-roomalainen paini, vapaapaini ja naispaini, joissa kaikissa painittiin seitsemässä painoluokassa. Nämä
Merope (tähti)
Merope eli 23 Tauri on Härän tähdistöön, tarkemmin Seulasten tähtijoukkoon kuuluva tähti. Se on saanut nimensä kreikkalaisesta mytologiasta. Tähdellä on ollut suuri merkitys heijastussumujen, nimen omaan emissiosumujen tutkimuksessa