Evon opetusmetsä
Evon opetusmetsä on Evon alueella sijaitseva 2 025 hehtaarin opetusmetsä, jota käyttää pääasiassa Hämeen ammattikorkeakoulun metsätalouden koulutusohjelma ja Hämeen ammatti-instituutti, mutta jolla on tutkimus- ja koetoimintaa myös Helsingin yliopistolla, Metsäntutkimuslaitoksella, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella sekä Suomen ympäristökeskuksella. Opetusmetsän käytön perusteena on Metsähallituksen vahvistama käyttösuunnitelma.
- Elis Carlsson
- Elis Carlsson (1894–1950) oli Kemiössä Turunmaalla vaikuttanut valokuvaaja, maalari ja kuvanveistäjä. Vuonna 2009 järjestettiin Kemiössä kulttuuritalo Villa Landessa Carlssonin elämäntyötä esitellyt näyttely
- Yhdystie 2831
- Yhdystie 2831 on yhdystie Hämeenlinnan kaupungin ja Lopen kunnan alueella Kanta-Hämeessä. Tie alkaa valtatieltä 10 Rengon Nummenkylässä, kulkee Rengon Lietsan kautta, ylittää kantatien 54 ja päättyy yhdystielle 2824 Lopella
- Varkaantie
- Varkaantie on Turusta ja Varsinais-Suomesta Satakuntaan johtava historiallinen tie Varsinais-Suomen maakunnassa Suomessa. Se on yksi Museoviraston vuonna 2009 määrittelemistä Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista
- Hennijoki
- Hennijoki on kylä Alastarolla Loimaalla
- Ordenojan kartano
- Ordenojan kartano on 1850-luvulla muodostunut yksinäistalo tai kartano Pöytyän kunnan Ortenojan kylässä Varsinais-Suomen maakunnassa
- Juvankoski (Oripää)
- Juvankoski on kulmakunta ja entinen koulupiiri Oripäässä Varsinais-Suomessa
- Silva (Kiikala)
- Silva on kylä Kiikalassa Salossa. Kylä sijaitsee yhdystien 2410 varrella Kiikalan kirkonkylän lounaispuolella. Sen lähimpiä naapurikyliä ovat Kiikalan Saari pohjoisessa ja Kiikalan Yltäkylä etelässä. Kylässä on Kiikalan kunnan vuonna 1968
- Teijula
- Teijula on kylä Liedossa ja nykyään osa Liedon keskustaajamaa. Kylässä Aurajoen tuntumassa sijaitseva Teijulan ratsutila tuli vuonna 1920 Liedon kunnan omistukseen, ja Liedon kunnantoimisto toimi sen päärakennuksessa vuosina 1947–1956. Vuodesta
- Oinasjärvi (Somero)
- Oinasjärvi on kylä Oinasjärven rannalla Somerniemellä Somerolla. Se on entisen Somerniemen kunnan keskuskylä, jossa sijaitsee muun muassa Somerniemen ainoa vielä toiminnassa oleva koulu. Kylän väkiluku vuonna 2011 oli 226, mikä teki siitä
- Luettelo Oulun muistolaatoista
- Luettelo Oulun muistolaatoista sisältää Oulun muistolaatat. Luettelossa mainitaan vain pelkät julkiset muistolaatat. Jos muistolaatta on muistokiven, muistomerkin, muistopuun, reliefin tai vastaavan yhteydessä, se on artikkelissa Luettelo Oulun