Häntälä (Somero)

<indicator name='badge-recommended-article'>
Altai (kirja)
Altai – vaellusvuosina nähtyä ja elettyä on maantieteilijä J. G. Granön kirjoittama matkakirja, jonka WSOY julkaisi kahdessa osassa vuosina 1919 ja 1921. Granö kuvaa kirjassaan tutkimusmatkojaan Altaivuoristossa. Se sai aikalaisiltaan ylistävän
Kauha (koneen osa)
Kauha on kaivurin tai vastaavan maljamainen osa, jolla siirretään kuormaa. Kauhoja käytetään pääasiassa hienojakoisen materiaalin kuljettamiseen tai käsittelyyn esimerkiksi maansiirrossa tai teollisuudessa
Juhani Tuomaala
Ilpo Kari Juhani Tuomaala oli suomalainen poliitikko. Hän oli Keskustan kansanedustaja Vaasan läänin vaalipiiristä vuosina 1975–1987. Koulutukseltaan Tuomaala oli hallintotieteiden maisteri. Hän toimi Yleisradion suunnittelusihteerinä 1973–1974
Suomen kartasto
Suomen kartasto on Suomen kansallinen kartasto, josta on julkaistu kuusi laitosta. Sitä julkaisee Suomen maantieteellinen seura, ja sen vuonna 1899 valmistunut ensimmäinen laitos oli maailman ensimmäinen kansalliskartasto, joka kuvaa monipuolisesti yhtä
Kasvin muodonmuutos
Kasvin muodonmuutos on Johann Wolfgang von Goethen kirjoittama tieteellinen essee
Vydrica
Vydrica on 17 kilometrin pituinen joki Slovakian lounaisosassa. Se saa alkunsa Pikku-Karpaattien vuoristosta ja laskee Bratislavassa Karlova Vesin kaupunginosassa Tonavaan. Joki virtaa Bratislavan metsäpuiston halki, ja sen varrella on lisäksi Natura
Bzura
Bzura on 166 kilometrin pituinen joki Puolassa. Se on Veikselin sivujoki. Bzura laskee Veikseliin Wyszogródin kaupungin kohdalla
Satakunnan vuoden kylä
Satakunnan vuoden kylä on kunnianimitys, jonka Satakylät ry myöntää vuosittain yhdelle satakuntalaiselle kylälle
Somero soikoon -sävellys- ja sanoituskilpailu
Somero soikoon -sävellys- ja sanoituskilpailu on Somerolla Somero soikoon -tapahtuman yhteydessä somerolaisten muusikkojen ja kevyen musiikin säveltäjien Unto Monosen ja Rauli "Badding" Somerjoen muistoksi vuosittain järjestettävä sävellys ja
Uno Khüry
Uno Khüry oli suomalainen konsuli ja Winterin maali- ja tapettitehtaiden toimitusjohtaja