Heraldinen selitys
Heraldinen selitys eli vaakunaselitys (blasonointi) on heraldiikassa vakiintunut tapa kuvata vaakuna tai lippu sanallisesti siten, että heraldiikkaan perehtynyt taiteilija voi piirtää kuvan oikein uudestaan näkemättä mallia. Muodoltaan se on jossain määrin kapulakielistä, mutta myös runollista.
- Meier (noppapeli)
- Meier on saksalaisperäinen noppapeli. Se tunnetaan myös nimillä Mäxchen, Mäxle, Lügenmax, Schummelmax, Mexican, Meterpeter ja Einundzwanzig (21), joka tulee korkeimmasta numeroyhdistelmästä. Peliä pelataan noppaparilla ja pikarilla. Pelissä
- 140
- Arvokruunu
- Arvokruunu on heraldiikassa vaakunan tai kypärän päälle sijoitettu kantajan arvoa osoittava tunnus. Arvokruunujen muoto ja lukumäärä vaihtelevat heraldisten kulttuurien sekä aikakausien mukaisesti. Suomessa sovelletussa pohjoismaisessa
- Thermopylain laulu
- Thermopylain laulu perustuu 480 eaa. käytyyn Thermopylain taisteluun, jossa kreikkalaiset puolustivat lukumääräisesti ylivoimaisia persialaisia vastaan. Kreikkalaisten — etenkin spartalaisten — urheus ja periksiantamattomuus loivat
- Vapaasyntyinen
- Vapaasyntyinen on sääty-yhteiskuntaan liittyvä termi. Sillä tarkoitetaan ihmistä, joka ei ole syntynyt orjaksi tai muuten epävapaaksi. Vapaasyntyisiä luokkia ovat useimmiten olleet porvaristo, aateli (sotilasluokka) ja papisto, joskin on ollut
- Turul
- Turul-lintu on unkarilaisen myytin mukaan madjaarit Pannoniaan johdattanut olento. Se kuvataan usein korppikotkan kaltaiseksi. Nimitys juontunee turkin kielen haukkaa tarkoittavasta sanasta
- Maanpuolustuskiltojen liitto
- Maanpuolustuskiltojen liitto ry (MPKL) on vuonna 1963 perustettu suomalaisten maanpuolustuskiltojen valtakunnallinen yhteistyöelin ja edunvalvoja, jonka tarkoituksena on yleisiä suuntaviivoja antava, ohjaava ja kiltojen työtä tukeva toiminta sekä
- Nova Roma
- Nova Roma on 1998 perustettu mikrovaltio, jonka tarkoituksena on elvyttää muinainen Rooman valtakunta. Sillä on oma perustuslaki, lainsäädäntö, hallinto ja jopa yliopisto. Valtiojärjestys perustuu Rooman tasavaltaan
- Lavasoft
- Lavasoft tai Nicolas Stark Computing AB on Saksassa 1990-luvulla perustettu ja sittemmin Ruotsiin siirtynyt ohjelmistoyritys, jonka tunnetuin tuote on Ad-Aware. Yrityksen pääkonttori siirtyi Åsarpista Göteborgiin keväällä 2005. Syksystä 2004
- Bom
- Bom on harvinainen sukunimi, jota esiintyy Suomessa ja muualla maailmassa. Vuonna 2022 Suomessa 56 henkilöllä oli Bom sukunimenään. Vuonna 2020 Ruotsissa oli 87 henkilöä nimeltään Bom ja Tanskassa 219