Hollolan rovastikunta

Hollolan rovastikunta oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tampereen hiippakunnan yksi yhdeksästä rovastikunnasta. Rovastikuntaan kuuluivat viime vaiheessa Tampereen hiippakunnan Asikkalan, Hollolan, Joutjärven, Keski-Lahden, Launeen, Salpausselän, Nastolan, Orimattilan ja Padasjoen evankelis-luterilaiset seurakunnat. Hollolan rovastikunnan viimeinen lääninrovasti oli Orimattilan seurakunnan kirkkoherra Annakaisa Rantala.
Söderkullan kirkko
Söderkullan kirkko on luterilainen kirkkorakennus Söderkullan taajamassa Sipoossa. Juhani Aallon suunnittelema kirkkorakennus valmistui vuonna 2018
Storlandet (Hiittinen)
Storlandet on saari Kemiönsaaren kunnassa. Se kuuluu Hiittisten saaristoon ja oli aiemmin osa Hiittisten ja myöhemmin Dragsfjärdin kuntaa. Storlandet sijaitsee Kasnäsin itäpuolella ja kuuluu Kasnäsin kylään. 136 hehtaarin kokoisella saarella asuu
Stubbnäs
Stubbnäs on kylä Kemiönsaaren kunnan Hiittisissä. Kylä sijaitsee Rosalan saaren itälaidalla. Lisäksi Stubbnäsin yhteismaita on hajallaan pitkin Hiittisten saaristoa. Vuonna 2006 Stubbnäsin kylässä oli viisi ympärivuotista asukasta
Vaskionjoki
Vaskionjoki on Halikonjoen vesistöön kuuluva joki Vaskiolla Salon kaupungissa Varsinais-Suomessa. Joki saa alkunsa Toivilanjoen ja Kumionojan yhtymässä. Vaskionjoki yhdistyy Vaskion taajaman eteläpuolella Kuusjoen kanssa muodostaen Halikonjoen
Böle (Hiittinen)
Böle on kylä Kemiönsaaren kunnan Hiittisissä. Kylä sijaitsee Rosalan saaren eteläreunalla
Hämeenkylä (Salo)
Hämeenkylä on kylä Uskelassa Salossa. Kylä sijaitsee Merikulman alueella Breidilän ja Rauvolan vieressä
Tammisaaren saaristo
Tammisaaren saaristo on saaristo Suomenlahden rannikolla läntisellä Uudellamaalla. Se sijaitsee pääasiassa Raaseporin kunnassa Hankoniemen ja Porkkalan välisellä rannikko-osuudella. Saaristo jakautuu ulko- ja sisäsaaristoon. Osa ulkosaaristoa
Bergö (Hiittinen)
Bergö on useasta saaresta muodostuva kylä Hiittisissä, nykyisessä Kemiönsaaren kunnassa
Chicagojoki
Chicagojoki on joki Michiganin osavaltiossa Yhdysvalloissa. 251 kilometrin pituinen joki virtaa Chicagon suurkaupungin läpi
Angeln
Angeln on historiallinen alue ja varhaiskeskiaikaisen anglien germaanikansan kotimaa nykyisessä Schleswig-Holsteinissa, Pohjois-Saksassa. Angeln on Kongeå- ja Eiderjokien väliin jäävä niemimaa, jolla tänä päivänä ei ole hallinnollista merkitystä