Hullun Hevosen muistomerkki

Hullun Hevosen muistomerkki on Lakota-päällikkö Hullun Hevosen kunniaksi Custerin ja Hill Cityn väliselle alueelle Thunderhead Mountain-vuoren seinämään Etelä-Dakotaan louhittava monumentti. Valmistuessaan tämä jättiläismäinen muotokuva tulee olemaan maailmanhistorian suurin veistos, kaiken kaikkiaan 195 metriä pitkä ja 172 metriä korkea. Se tulee siis olemaan korkeampi kuin Tampereen Näsinneula. Vertailun vuoksi mainittakoon että 20 kilometrin päähän Crazy Horsen muistomerkistä veistetyillä, Mount Rushmoren seinämästä pilkistävillä Yhdysvaltain presidenttien muotokuvilla on korkeutta 18 metriä, kun taas yksistään tämän jättiläisveistoksen kasvoilla on 30 metriä korkeutta.
Replikantti
Replikantti tarkoittaa Philip K. Dickin romaanissa Palkkionmetsästäjä ja siihen perustuvassa elokuvassa Blade Runner sekä sen jatko-osassa Blade Runner 2049 olevia ihmisten kaltaisiksi tehtyjä biologisia robotteja. Nexus-6-sarjan replikantit ovat
Yö ei tunne armoa
Yö ei tunne armoa on Roman Polanskin ohjaama elokuva vuodelta 1994 ja hänen 14. pitkä elokuva. Elokuva perustuu chileläisen Ariel Dorfmanin näytelmään. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat nimeämättömään Etelä-Amerikan maahan. Elokuva kysyy
GOCE
GOCE oli ESA:n kaukokartoitussatelliitti, jolla mitataan maan painovoimaa ja valtamerien merivirtauksia. Nimi on akronyymi sanoista Gravity Field and Steady-State Ocean Circulation Explorer
Stephen Sommers
Stephen Sommers on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -⁠käsikirjoittaja ja elokuvatuottaja. Hänet tunnetaan muiden muassa elokuvista Deep Rising – uhka syvyyksistä (1998), Muumio (1999), Muumion paluu (2001) ja Van Helsing (2004
Ben-Hur (vuoden 2016 elokuva)
Ben-Hur on historiallinen 3D-elokuva, jonka on ohjannut Timur Bekmambetov ja käsikirjoittanut Keith R. Clarke ja John Ridley perustuen Lew Wallacen samannimiseen kirjaan vuodelta 1880. Se on viides kirjasta tehty elokuva, aikaisemmat valmistuivat 1907
Euridice
Euridice on Jacopo Perin säveltämä ooppera, joka sai ensi-iltansa 6. lokakuuta 1600 Firenzessä Palazzo Pittissä. Libreton on kirjoittanut Ottavio Rinuccini. Orfeuksen ja Eurydiken taruun perustuva teos valmistui Ranskan kuninkaan Henrik IV:n ja Maria
Marc Minkowski
Marc Minkowski on ranskalainen kapellimestari ja barokkimusiikin tuntija. Hän aloitti musiikillisen uransa soittamalla fagottia niin moderneissa, kuin vanhempaan musiikkiin keskittyvissä orkestereissa .lähde? Vuonna 1984 Minkowski perusti oman
C/2022 E3 (ZTF)
C/2022 E3 (ZTF) on komeetta jonka löysivät Frank Masci ja Bryce Bolin 2. maaliskuuta 2022 Palomarin observatorion Zwicky Transient Facility -laitteiston teleskoopilla Kotkan tähdistöstä
Kverkfjöll
Kverkfjöll on Islanninnin kolmanneksi korkein vuoriryhmä Islannissa Öræfajökullin ja Bárdarbungan jälkeen Vatnajökullin koillis-osassa. Kaksi kalderaa muodostaa Kverkfjöllin selänteen. Eteläinen kaldera on jään peitossa mutta pohjoinen
Beledweynen etsivä
Beledweynen etsivä on ruotsalainen vuonna 2023 julkaistu televisosarja. Sen ovat ohjanneet Zaida Bergroth ja Patrik Gyllström, ja käsikirjoittajana on Aron Levander