Hypnerotomachia Poliphili
Hypnerotomachia Poliphili on maailman harvinaisimpiin kuuluva kirja. Se julkaistiin ensimmäisen kerran Venetsiassa vuonna 1499. Siitä arvellaan olevan olemassa vähemmän kopioita kuin Gutenbergin Raamatusta. Se on yksi maailman halutuimmista inkunaabeleista. Kirjan tekijästä ei ole varmuutta, mutta tekijäksi on arveltu munkki Fransesco Colonnaa tai samannimistä roomalaista paronia.
- Rouslain
- Rouslain eli Roosa Liina on Kari Levolan nuortenkirjasarjan päähenkilö. Rouslain-kirjat kuuluvat Kirjava kukko -sarjaan. Roosa Liinalla on poikaystävä nimeltä Joonatan ja paras kaveri Anni. Hänen perheeseensä kuuluu äiti, isä, isoveli Eemeli ja
- Karsholmin linna
- Karsholmin linna on linna Kristianstadin kunnassa, Ruotsissa. Karsholmin varhaisin tunnettu omistaja on Joap Nielsen, joka osti sen vuonna 1336. Nykyisin linnan omistaa Treschow-suku, jonka hallussa se on ollut vuodesta 1869 lähtien
- Tennilän hallintopitäjä
- Tennilä oli keskiaikainen hallintopitäjä eteläisessä Hämeessä. Pitäjä mainitaan ensimmäisen kerran vuodelta 1390. Se käsitti pääasiassa Kärkölän ja Kosken pitäjät
- Övedsklosterin linna
- Övedsklosterin linna on linna Sjöbon kunnassa, Skånen läänissä. Se rakennettiin vuosina 1765–1776. Rakennuttaja oli Hans Ramel. Linnan suunnittelusta vastasi puolestaan ruotsalainen arkkitehti Carl Hårleman. Päärakennus edustaa ranskalaista
- Halmstadin linna
- Halmstadin linna (ruots. Halmstads slott on linna Halmstadin kaupungin keskusta-alueella, Ruotsin Hallandissa. Linna koostuu neljästä linnanpihaa ympäröivästä rakennuksesta. Linnan on rakennuttanut Tanskan kuningas Kristian IV, ja sen rakennustyöt
- Ekebyholmin linna
- Ekebyholmin linna on historiallinen rakennus Rimbon taajamassa, Norrtäljen kunnassa, Ruotsissa. Linnan rakennutti 1600-luvulla Bengt Oxenstierna. Päärakennus on rakennettu luultavasti vuosien 1624 ja 1637–1638 välillä. Nykyisen ulkonäkönsä
- Diplom-Is
- Diplom-Is on norjalainen Tine-meijerin omistama jäätelötehdas. Sillä on tytäryhtiöt myös Tanskassa ja Ruotsissa. Diplom-Is perustettiin Oslossa vuonna 1930 erään meijerin oheen. Tehtaissa valmistetaan jäätelöä, mehujäätä, sorbettia ja
- Kavlåsin linna
- Kavlåsin linna on linna Tidaholmin kunnassa, Länsi-Götanmaalla, Ruotsissa. Päärakennus on kolmikerroksinen kivirakennus, joka valmistui vuonna 1775. Vuonna 1978 siitä tehtiin byggnadsminne, joka on vahvin mahdollinen suojaus rakennukselle Ruotsissa
- Uppsalan linna
- Uppsalan linna on linna Uppsalan kaupungissa, Ruotsissa. Linna on nykyisin Uppsalan läänin maaherran residenssi
- P. O. Ekko
- Paavo Olavi Ekko oli suomalainen rovasti, joka tunnetaan keräämistään ja tutkimistaan puumerkeistä