Id al-Fitr

Id al-Fitr on islamilainen juhla, jota vietetään ramadanin, paastokuukauden, päättymisen kunniaksi. Juhla on kolmipäiväinen ja ajoittuu islamilaisen kalenterin kymmenennen eli šawwal-kuukauden alkuun. Sekä sunni- että shiiamuslimit viettävät Id al-Fitriä.
Id al-Adha
Id al-Adha eli uhrijuhla on on toinen islamilaisen kulttuurin pääjuhlista Id al-Fitr lisäksi. Muslimit juhlivat sitä periaatteessa Mekkan lähellä Minān laaksossa pyhiinvaelluksen eli hajjin käännepisteen juhlana, kun pyhiinvaeltajat ovat
Medina
Medina on kaupunki Saudi-Arabian Medinan provinssissa, linnuntietä noin 140 kilometriä Punaiseltamereltä koilliseen ja 340 kilometriä Mekasta pohjoiseen
Maden
Maden on vuonna 1978 ilmestynyt Yavuz Özkanan ohjaama turkkilainen toimintaelokuva
Mendefera
Mendefera on kaupunki ja Eritrean Eteläisen alueen hallintokeskus. Kaupunki sijaitsee 1 980 metriä merenpinnan yläpuolella, linnuntietä noin 52 kilometriä pääkaupunki Asmarasta etelään ja noin 45 kilometriä Etiopian rajalta pohjoiseen. Lyhin
Niin sanoo laki
Niin sanoo laki on vuonna 1990 ensi-iltansa saanut Idrissa Ouédraogon ohjaama elokuva. Elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon julkaisuvuonnaan (1990) ja afrikkaisten FESPACO-elokuvajuhlien pääpalkinnon Yennegan kultaisen oriin
Drum (elokuva)
Drum on vuonna 2004 ensi-iltansa saanut eteläafrikkalaisen Zola Masekon ohjaama elokuva, joka sai afrikkalaisen elokuvan FESPACO-elokuvajuhlien 2005 pääpalkinnon
Qinhuangdaon satama
Qinhuangdaon satama on Hebein maakunnan Qinhuangdaon kaupungin suuri merisatama Keltaisenmeren Bohainmereksi kutsutun lahden rannalla
Much Loved
Much Loved on vuonna 2015 ensi-iltansa saanut Nabil Ayouchin ohjaama ranskalais-marokkolainen draamaelokuva, jossa kuvataan Marrakeshin prostitutioitujen elämää. Elokuvan keskeneräistä materiaalia vuodettiin sosiaaliseen mediaan, tekijöitä
Akordat
Akordat tai Agordat tai Akurdet on kaupunki Eritrean Gash-Barkan alueella. Se oli vuoteen 1996 saakka Barkan alueen hallintokeskus, mutta vuoden 1996 aluejaossa Barentusta tuli Barkan ja Gash-Setitin alueet yhdistäneen Gash-Barkan hallinnollinen keskus
Beledweynen etsivä
Beledweynen etsivä on ruotsalainen vuonna 2023 julkaistu televisosarja. Sen ovat ohjanneet Zaida Bergroth ja Patrik Gyllström, ja käsikirjoittajana on Aron Levander