Intersektionaalisuus
Intersektionaalisuus on tapa kuvailla ja analysoida miten yksilön asemaan ja ryhmäidentiteettiin vaikuttavat sukupuolen lisäksi monet muut erot, kuten yhteiskuntaluokka, etninen alkuperä, seksuaalinen suuntautuneisuus ja ikä. Intersektionaalisuus tarkoittaa risteäviä tai toisensa leikkaavia eroja yksilöiden identiteettien välillä. Intersektionaalisessa feminismissä tarkastellaan ihmisen asemaa näin muodostuvien identiteettiryhmien jäsenenä. Ryhmät eroavat toisistaan niille kuuluvien etuoikeuksien määrässä, jolloin tehtäväksi asettuu alistetun ryhmän aseman parantaminen. Intersektionaalinen feminismi kiinnittää yksilön sijaan huomionsa ryhmäidentiteettiin.
- Fat acceptance
- Fat acceptance on Yhdysvalloissa 1960-luvulla syntynyt liike, jonka tavoitteena on muuttaa lihavuuteen liittyvä negatiivisia asenteita
- Hanbali
- Hanbali on yksi neljästä suuresta sunnalaisen islamin lakikoulukunnasta. Se on saanut nimensä irakilaisen imaami Ahmad ibn Hanbalin mukaan. Hanbali-koulukunta on sunnakoulukunnista pienin ja konservatiivisin. Sen kannattajia on eniten Saudi-Arabiassa
- Šarian historia
- Šarian historia tutkii islaminuskon pyhän lain, šarian, kehitystä keskiajalta nykypäiviin. Pyhä laki tunnetaan monissa uskonnoissa. Lakiuskonnoissa, kuten juutalaisuudessa ja islamissa, se on koko uskonnon ydinasia. Islaminuskossa pelastuminen eli pääsy
- Zarathustralaisuuden vaikutus islamiin
- Zarathustralaisuuden vaikutus islamiin on kulkenut kahta reittiä. Persialaisella zarathustralaisuudella ja muilla Persian uskonnoilla oli huomattava vaikutus islamiin sekä suoraan että juutalaisuuden ja kristinuskon kautta. Islamissa on myös sellaisia
- Safiya bint Huyai
- Safiya bint Huyai oli yksi profeetta Muhammedin vaimoista, syntyperältään juutalainen. Häntä kunnioitetaan eräiden muiden Muhammedin vaimojen tavoin nimellä "uskovien äiti". Nimitys on varattu niille, joiden nimi esiintyy hadithien
- Juutalaisuuden vaikutus islamiin
- Juutalaisuuden vaikutus islamiin ilmenee juutalaisuudesta peräisin olevien aiheiden runsautena sekä Koraanissa että islamilaisessa teologiassa ja lainsäädännössä. Kun islam syntyi varhaiskeskiajalla Lähi-idässä, alueen valtauskontoja olivat
- Buddhalaisuuden vaikutus islamiin
- Buddhalaisuuden vaikutusta islamiin on pidetty mahdollisena, koska näillä maailmanuskonnoilla on paljon yhteistä rajaa Keski-Aasiassa. Siellä ikivanha kauppaväylä Silkkitie yhdisti toisiinsa eri sivilisaatioita ja edisti vaikutteiden siirtymistä myös
- Non praevalebunt
- Non praevalebunt (lat.) tai portae inferi non praevalebunt tarkoittaa "eivät voita". Lause on Vatikaanivaltion ja Pyhän Istuimen julkaiseman L’Osservatore Romano -sanomalehden tunnuslause
- Mihna
- Mihna tarkoittaa kalifi al-Mamunin (813–833) vuonna 833 luomaa inkvisitiota, jonka avulla kalifi yritti vakiinnuttaa asemansa islamin ylimpänä auktoriteettina. Mihna rankaisi kaikkia niitä uskonoppineita, jotka eivät hyväksyneet muta'ziliittien
- NFL:n varaustilaisuus 2023
- NFL:n varaustilaisuus 2023 oli National Football Leaguen 88. varaustilaisuus. Varaustilaisuus pidettiin 27. – 29. huhtikuuta 2023 Kansas Cityssä Missourissa. Varaustilaisuuden ensimmäisenä joukkueena varasi Carolina Panthers, joka varasi