Intian väestö

Intian väestöllä tarkoitetaan kaikkia Intian tasavallan alueella asuvia ihmisiä. Maassa suoritetaan virallinen väestönlaskenta 10 vuoden välein. Viimeisimmässä väestölaskennassa, vuosina 2010−2011 kaikki yli 15-vuotiaat intialaiset valokuvattiin ja heiltä otettiin sormenjäljet uutta kansallista väestörekisteriä varten. Väestönlaskennan tuloksena todettiin, että Intian väkiluku oli ylittänyt 1,2 miljardin ihmisen rajan, mikä vastasi noin 17 prosenttia maailman väkiluvusta. Valtion väkiluku oli kymmenessä vuodessa, 2001–2011, kasvanut 17,6 prosenttia eli noin 181 miljoonan ihmisen verran, vaikkakin syntyvyys oli laskenut hieman.
Kepler-37b
Kepler-37b on eksoplaneetta, joka löydettiin 20. helmikuuta 2013. Se kiertää keltaista G-tyypin pääsarjan tähteä Kepler-37 noin 215 valovuoden päässä Maasta, Lyyran tähdistön suunnalla. Planeetta on tällä hetkellä yksi pienimmistä
Persialaiset
Persialaiset ovat iranilainen kansa, joka puhuu nykyaikaista persian kieltä. Persialaisten alkuperä on muinaisissa iranilaisissa kansoissa, jotka puhuivat indoeurooppalaisiin kieliin kuuluvia iranilaisia kieliä, joihin myös nykyaikainen persian kieli
Yangoor
Yangoor on Uranuksen kuun Arielin pinnan suurin kraatteri. Se on nimetty Australian alkuperäisasukkaiden mytologisen hahmon, Yangoorin, mukaan. Yangoorin halkaisija on noin 80 kilometriä, ja se sijaitsee noin 450 kilometrin päässä Arielin
Islannin ja Euroopan unionin suhteet
Islanti haki Euroopan unionin jäsenyyttä 16. heinäkuuta 2009. Hakemus hyväksyttiin 27. heinäkuuta. Islannin hallitus ilmoitti pyrkivänsä jäseneksi vuoteen 2012 mennessä. 17. kesäkuuta 2010 Islannista tuli virallinen hakija Kroatian, Makedonian
Makedonian kansanäänestys itsenäisyydestä 1991
Makedonian kansanäänestys itsenäisyydestä oli Pohjois-Makedoniassa eli tuolloisessa Makedonian tasavallassa 8. syyskuuta 1991 pidetty kansanäänestys siitä, pitäisikö alueen jäädä osaksi Jugoslavian sosialistista liittotasavaltaa vai
Planetary Resources
Planetary Resources, Inc. on yhdysvaltalainen yritys, joka on ilmoittanut kiinnostuksestaan avaruuden luonnonvarojen kaupallisesta hyödyntämiseen, esimerkiksi asteroideja kaivamalla. Sijoittajaryhmän rahoittaman yhtiön osakkaita ovat muun muassa
Nanoauto
Nanoauto on molekyyli, jonka professori James Tourin ryhmä kehitti vuonna 2005 yhdysvaltalaisessa Ricen yliopistossa. Alkuperäisellä nanoautolla ei ole molekyylimoottoria. Nanoauto kehitettiin, jotta voitaisiin tutkia eteneekö fullereenit
Chris Christie
Christopher James "Chris" Christie on yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko ja entinen New Jerseyn kuvernööri. Suoritettuaan alemman korkeakoulututkinnon Delawaren yliopistossa Christie ryhtyi opiskelemaan lakia Seton Hallin yliopistossa. Seton
Serbian sosialistinen tasavalta
Serbian sosialistinen tasavalta, lyhenteeltä Serbian ST eli Serbian kansantasavalta, lyhenteeltä Serbian KT, vuodesta (1945-1963) oli sosialistinen tasavalta osana Jugoslavian sosialistista liittotasavaltaa vuodesta 1943 vuoteen 1990. Se on nykyisen
Sihinärääkkiäinen
Sihinärääkkiäinen on rantakanoihin kuuluva lintulaji. Lajia tavataan Etelä-Amerikassa