Kärnäkosken linnoitus
Kärnäkosken linnoitus on Savitaipaleen Kärnäkoskella sijaitseva bastionilinnoitus, jonka venäläiset rakennuttivat vuosina 1791–1793 Pietarin puolustukseksi osana Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmää. Linnoitus menetti kuitenkin sotilaallisen merkityksensä jo vuonna 1809, kun Ruotsin ja Venäjän raja siirtyi Suomen sodan jälkeen kauas Kärnäkoskelta.
- Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä
- Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä on venäläisten Vanhan Suomen alueelle 1790-luvulla rakentama kolmesta sisäkkäisestä linnoitusketjusta muodostuva mittava puolustusjärjestelmä. Linnoitusjärjestelmän tehtävänä oli suojella keisarikunnan
- Hevosponttoo
- Hevosponttoo on lähinnä tukkilauttojen vetämiseen tarkoitettu alustyyppi. Hevosponttoita käytettiin runsaasti Suomen sisävesiliikenteessä ennen höyrykoneella varustettujen hinaajien ja varppaajien yleistymistä 1800-luvulla. Pienemmillä
- Soima
- Soima on Laatokalla 1700-luvulta 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin käytetty purjealustyyppi
- Varppaaja
- Varppaaja on lähinnä tukkilauttojen vetämiseen tarkoitettu vesiliikenteessä käytetty alustyyppi. Varppaajia käytettiin runsaasti Suomen sisävesiliikenteessä etenkin 1800-luvun loppupuoliskolla ja 1900-luvun alussa. Varppaajien käyttö oli
- Insula
- Insula tai roomalainen vuokrakasarmi oli Rooman valtakunnan kaupunkien keski- ja alemman luokan asukkaiden plebeijien asuinkerrostalo. Vuokratalojen saarta tarkoittava nimitys johtui katujen ympäröimien talojen ulkonäöstä lintujen perspektiivistä
- Termit
- Termi tai roomalainen kylpylä oli lähes jokaisessa Rooman valtakunnan kaupungissa sijainnut julkinen kylpylä, jossa valtakunnan asukkaat saattoivat kylpeä, hoitaa terveyttään ja kuntoaan sekä viettää vapaa-aikaansa
- Domus
- Domus oli Rooman valtakunnan rikkaan yläluokan, patriisien suosima kaupunkitalo. Domukset oli suuria ja ylellisiä yksi- tai kaksikerroksisia rakennuksia, jotka rakennettiin yhden tai useamman sisäpihan ympärille. Tyyli on periytynyt etruskeilta
- Laivamato
- Laivamato on matomainen simpukka, joka käyttää ravinnokseen puuta. Laivamato on tunnettu erityisesti siitä, että se tuhoaa puisia laivanhylkyjä ja muita merivedessä olevia puisia rakenteita
- Loviisan linnoitus
- Loviisan linnoitus on Augustin Ehrensvärdin johdolla Ruotsin vallan aikana vuonna 1748 Degerbyn kaupunkiin rakennettu rajalinnoitus. Bastionilinnoituksen rakennustyöt jäivät kuitenkin kesken. Linnoitus siirtyi venäläisten haltuun Suomen sodan
- Kyrkstadin kartano
- Kyrkstadin kartano on Lohjalla, Uudellamaalla sijaitseva entinen ratsutila. Kartanon nykyinen empiretyyliä edustava puinen päärakennus on valmistunut vuonna 1876. Nykyisin kartano on yksityisomistuksessa