Korruptio Haitissa
Haiti on yksi maailman korruptoituneimmista maista. Haiti oli Transparency Internationalin korruptioindeksissä vuonna 2009 jaetulla sijalla 168 viiden muun maan kanssa ja vuonna 2008 sijalla 177 arvioiduista 180 maasta. Haiti on esimerkki maasta, jossa korrelaatio lahjuspyyntöjen ja maan korruptionäkemysten välillä on pieni, vastaten lähes Kanadan tasoa. Haitilaisten kokevat maansa korruption vähäiseksi, vaikka lahjuksia on vastaanottanut 10 % väestöstä, joka toista on syytetty korruptiosta edellisen vuoden aikana ja kunnalliset viranomaiset, koulut ja terveydenhuolto on pyytänyt lahjuksia noin 60 %:lta kyselyyn vastanneista.
- Kazakstanin energiapolitiikka
- Kazakstanin energiapolitiikka kertoo Kazakstanin energiankäytöstä ja energiapolitiikasta ja eri sidosryhmien näkemyksistä energian käytön kehitykseen ja ohjaamiseen mukaan lukien energiantuotanto, jakelu ja kulutus. Siihen sisältyvät lait
- Renewable Energy Network for the 21st Century
- Renewable Energy Network for the 21st Century (REN21) on uusiutuvan energian verkosto, johon kuuluu hallituksia, organisaatioita ja muita asianosaisia. Se pyrkii edistämään uusiutuvaa energiaa ja alan liiketoimintaa. REN21 perustettiin uusiutuvan
- Tiananmenin äidit
- Tiananmenin äidit tai Tiananmen Mothers on järjestö Kiinassa. Järjestö vaatii vastauksia Taivaallisen rauhan aukion mielenosoituksen väkivaltaisen tukahduttamisen tapahtumista Pekingissä 4. kesäkuuta 1989
- Korruptio Japanissa
- Korruptio Japanissa kertoo korruptiosta Japanissa. Japani oli Transparency Internationalin korruptioindeksissä vuonna 2009 Britannian kanssa jaetulla sijalla 17. ja vuonna 2008 jaetulla sijalla 17 Irlannin kanssa.
arvioiduista 180 maasta
- Venäjän puutulli
- Venäjän puutulli on puutavaran tulli Venäjältä toiseen maahan viennissä. Venäjä kerää tullia puutavaran viennissä Eurooppaan ja Aasiaan. Neljäsosa Venäjällä korjatusta puusta on mennyt vientiin 2000-luvun lopulla. Määrä on 50 milj
- Profiili-sarja
- Profiili-sarja on WSOY:n kirjasarja, jossa kustantamo julkaisi elämäkertaromaaneja 1970–1990-luvuilla
- Uusiutuva energia Italiassa
- Tämä artikkeli kertoo uusiutuvaan energiaan liittyvistä seikoista Italiassa
- Energy Future Holdings
- Energy Future Holdings on sähköntuotanto ja jakeluyritys Teksasissa Dallasissa Yhdysvalloissa
- Uusiutuva energia Yhdysvalloissa
- Uusiutuva energia Yhdysvalloissa kertoo uusiutuvan energiaan liittyvistä seikoista Yhdysvalloissa. Vuonna 2007 Yhdysvaltojen uusiutuvasta energiasta sähköntuotantoa oli 51 % ja loput 49 % pääasiassa biomassaa. Biomassaan sisältyi lämmöntuotanto
- Hanna-Kaisa Hämäläinen
- Hanna-Kaisa Hämäläinen on suomalainen valokuvaaja ja kuvajournalisti. Hämäläinen on valmistunut vuonna 2004 taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvataiteen osastolta. Hämäläinen on palkittu vuoden 2021 kuvajournalistina ja lisäksi