Kuluntalahden siirtorata
Kuluntalahden puutavaran siirtorata oli Kainuussa Kajaanin maalaiskunnassa sijainnut uittopuun siirtorata eli tukinsiirtorata tai ns. rautakanava. Rata oli yksityisraide, jonka omisti Oulujoen Uittoyhdistys. Rata oli sisällytetty VR:n Junaturvallisuusohjesääntöön eli valtionyhtiön kuljettajat saivat ajaa radalla tarpeen vaatiessa.
VR Kuluntalahden asemalla oli rataan liittyvä oma sivuraide, jolle yhtiön veturit saivat tulla esimerkiksi myöhempää ulkopuoliseen käyttöön tai konepajakorjaukseen menoa varten. Tältä raiteelta eteenpäin niitä kuitenkin siirrettiin VR:n kalustolla.
- Glover-torni
- Glover-torni on rikkihapon valmistuksessa käytetty prosessitorni, jota käytetään niin sanotuissa lyijykammio- ja tornimenetelmissä
- Donkey-mies
- Donkey-mies oli laivojen konemiehistön työnjohtaja, joka vastasi kansimiehistön pursimiestä
- Yhteysalus
- Yhteysalus on sotilas- tai siviilikäyttöön rakennettu tai valmiista aluksesta muutettu kuljetusalus, jonka tehtävänä on kuljettaa ihmisiä ja tavaraa saaristoissa oleviin asutuksiin tai linnakkeisiin. Nämä alukset eroavat lautoista siinä
- Keramian teollisuusrata
- Keramian teollisuusrata oli Kemiössä toimivan Keramian tiili- ja keramiikkatehtaan kuljetuksia varten rakennettu rata. Yhtiöllä jonkin verran 600 mm:n kapearaiteisia raiteita ja mm. Riihimäen–Lopen rautatien vanhin veturi, Tampella 174/1911, 0-6
- Jämsänkosken tehdasrata
- Jämsänkosken teollisuusrata oli paikallisen selluloosatehtaan kuljetuksia varten vuonna 1920 rakennettu kapearaiteinen rautatie Jämsänkoskella Jämsässä. Alun perin raideleveys oli 500 mm, mutta rata muutettiin 750 mm raideleveydelle vuosina 1926
- Sasquatch (sarjakuvahahmo)
- Sasquatch on Marvel-universumin supersankari
- Bunsenin paristo
- Bunsenin paristo on galvaaninen paristo, jota käytettiin aikoinaan eri tarkoituksiin. Laite oli tavallisimmin koottu lasiastiaan. Paristo oli hyvin samantyyppinen kuin Leclanchén paristo, mutta siinä käytetyn sinkki salmiakkiliuoksessa -yhdistelmän
- Mustion sähkörata
- Mustion sähkörata oli Länsi-Uudellamaalla ollut kapearaiteinen yksityinen teollisuusrata, joka yhdisti Mustion tehtaat ja rautatieaseman. Liikenne oli yksinomaan tavarankuljetusta
- Rillirata
- Rillirata on kapearaiteisen rautatien kevyin muoto. Yleensä rilliradalla tarkoitetaan sahoille ja muille pienehköille teollisuuslaitoksille rakennettuja kapealla raideleveydellä rakennettuja ratoja, joita ei ole tarkoitettukaan varsinaiseen
- Alb-Donau-Kreis
- Alb-Donau-Kreis on piirikunta Saksassa Baden-Württembergin osavaltiossa Tübingenin hallintopiirissä. Sen pinta-ala on 1 359 neliökilometriä, ja siihen kuuluu 55 kuntaa. Kesäkuun 2022 lopussa piirikunnassa oli 201 208 asukasta. Piirikunnan keskus