Lauritsalan tehdasrata

Lauritsalan tehdasrata oli Kaukas Oy:n Lauritsalan tehtaiden yhteydessä toiminut sisäistä liikennettä harjoittanut 600 mm:n raideleveydelle rakennettu kapearaiteinen rautatie.
Keramian teollisuusrata
Keramian teollisuusrata oli Kemiössä toimivan Keramian tiili- ja keramiikkatehtaan kuljetuksia varten rakennettu rata. Yhtiöllä jonkin verran 600 mm:n kapearaiteisia raiteita ja mm. Riihimäen–Lopen rautatien vanhin veturi, Tampella 174/1911, 0-6
Apulietsoin
Apulietsoin eli sutari on koje, jolla vetoa voidaan lisätä myös höyryveturin seistessä
Vetopuhallin
Vetopuhallin on höyryveturin nokikaapissa oleva metallinen, ylöspäin kapeneva putki jonka alapäähän on sijoitettu sylinterien poistohöyryputkien päät
Jämsänkosken tehdasrata
Jämsänkosken teollisuusrata oli paikallisen selluloosatehtaan kuljetuksia varten vuonna 1920 rakennettu kapearaiteinen rautatie Jämsänkoskella Jämsässä. Alun perin raideleveys oli 500 mm, mutta rata muutettiin 750 mm raideleveydelle vuosina 1926
Rostirauta
Rostirauta eli arinarauta on höyrykattilan tulipesän osa
Sasquatch (sarjakuvahahmo)
Sasquatch on Marvel-universumin supersankari
Shamaani (sarjakuvahahmo)
Shamaani on kanadalainen supersankari Marvel Comicsin sarjakuvissa. Hänen oikea nimensä on Michael Twoyoungmen
Gorgon (sarjakuvahahmo)
Gorgon on Epäinhimillisten kuningasperheen sukulainen
Ejektori
Ejektori on virtauksella toimiva imupumppu
Koskelan raitiovaunuvarikko
Koskelan raitiovaunuvarikko on Helsingin raitioliikenteen kolmesta raitiovaunuvarikosta kaikista suurin. Se sijaitsee Kustaa Vaasan tien varrella Kumpulan kaupunginosassa. Koskelasta hoidetaan suurin osa päivittäisestä liikenteestä ja myös kaluston