Lemin vaakuna

Lemin kunnanvaakuna on saanut aiheensa Lemin sijainnista ja maataloudesta. Kilven aaltokoroinen vastalohkoisuus kuvastaa kunnan sijaintia järvitasangolla. Kunta on myös kuuluisa perunaviljelmistään, joihin perunankukka viittaa.
Yläneen vaakuna
Yläneen kunnanvaakuna on saanut aiheensa Yläneen kunnansinetistä, jonka aihe on heraldisoitu kunnan vaakunaan
Pyhäjärvi Ul:n vaakuna
Pyhäjärvi Ul:n vaakuna on kunnan nimestä aiheensa saanut puhuva vaakuna. Vaakunan vene viittaa epäsuorasti sanaan 'järvi' ja siitä nouseva risti sanaan 'pyhä
Joutsan vaakuna
Joutsan kunnanvaakuna on saanut aiheensa alueen vanhoista erämaaseuduista, joihin jousi ja koro viittaavat. Jousi viittaa myös suoraan Joutsan nimeen
Kiikalan vaakuna
Kiikalan kunnanvaakuna on saanut aiheensa paikkakuntalaisten liikanimestä. Kiikalalaisia kutsuttiin leikillisesti ”Kiikalan naurisäijiksi
Siuntion vaakuna
Siuntion kunnanvaakuna on saanut aiheensa Uudenmaan maakunnan vaakunasta ja apostoli Pietarista, jolle on pyhitetty pitäjän keskiaikainen harmaakivikirkko vuodelta 1460. Vaakunassa toistuu maakuntavaakunan hopeiset aallot, ja avain on heraldiikassa
Luumäen vaakuna
Luumäen vaakuna on Luumäen kunnan tunnus. Vaakunan hongan voi ajatella viittavaan Salpausselän mäntymetsiköihin tai presidentti Svinhufvudin, jonka kotitila sijaitsi Luumäellä, elämäntyöhön. Karjunpää on peräisin niin ikään presidentti
Vesilahden vaakuna
Vesilahden vaakuna on Vesilahden kunnan tunnus, joka saanut aiheensa kunnan historiasta. Vaakunan avain, joka on Pyhän Pietarin tunnus, oli esiintynyt jo isonvihan ajoilta peräisin olevassa pitäjän nostoväestä muodostetun Porin jalkaväkirykmentin
Pertunmaan vaakuna
Pertunmaan kunnanvaakuna on Pertunmaan kunnan tunnus, ja se on saanut aiheensa entisaikojen kaskiviljelystä
Pornaisten vaakuna
Pornaisten vaakuna on Pornaisten kunnan tunnus, joka on saanut aiheensa pitäjän historiasta. Pornaisten kirkon ensimmäinen kirkonkello saatiin hankittua paikkakuntalaisten naisten puuvillasta kehräämällä palttinalla, josta saadut varat käytettiin
Cities: Skylines II
Cities: Skylines II on tuleva Colossal Orderin kehittämä ja Paradox Interactiven julkaisema kaupunginrakennuspeli. Peli on tulossa vuonna 2023 Windowsille, PlayStation 5:lle ja Xbox Series X/S -alustoille