Liiketoimintakielto

Liiketoimintakielto on turvaamistoimi, jonka avulla pyritään estämään epätervettä liiketoimintaa harjoittavan luonnollisen henkilön toiminta yrityselämässä. Henkilö voidaan määrätä liiketoimintakieltoon, jos hän on liiketoiminnassa olennaisesti laiminlyönyt siihen liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia, tai jos hän on liiketoiminnassa syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jota ei voida pitää vähäisenä, ja hänen toimintaansa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena.
Yhdysvaltojen vankilaväestön palkaton pakkotyö
Yhdysvaltojen vankilaväestön palkaton pakkotyö tarkoittaa Yhdysvaltojen käytäntöä, jossa vankilaväestöä käytetään palkattomaan pakkotyöhön, jota kutsutaan myös vankilaorjuudeksi. Yhdysvaltojen perustuslain 13. pykälä kieltää orjuuden
Pelkistävä sokeri
Pelkistävä sokeri on sokeri, joka sisältää aldehydiryhmän tai kykenee muodostamaan sellaisen isomerisoitumalla liuoksessa. Pelkistäviä monosakkarideja ovat glukoosi, glyseraldehydi ja galaktoosi. Benedictin reagenssia ja Fehlingin liuosta
AK-malli
AK-malli on endogeenisen kasvun malli makrotaloustieteessä
Realisaatiosaneeraus
Realisaatiosaneeraus on yrityssaneeraus, jossa tytäryhtiön liiketoiminta ja omaisuus myydään konsernin uudelle perustettavalle yhtiölle. Realisaatiosaneeraus muistuttaa konkurssia, mutta se tehdään konsernin sisäisesti, emoyhtiön alaisuudessa
Liiketoimintakauppa
Liiketoimintakauppa eli substanssikauppa on yrityskauppa, jossa yhtiö myy liiketoimintansa. Liiketoimintakaupassa myyjänä on yhtiö, ei yrittäjä, ja kaupasta saatavat rahat tulevat yhtiölle. Liiketoimintakaupassa ostaja yleensä ostaa liiketoiminnan
Valojohdin
Valojohdin eli valoputki on tavallisesti putkimainen rakennuselementti, joka johtaa auringonvaloa rakennuksen sisälle. Kattoikkunasta se poikkeaa siten, että valo ei vain paista sisälle, vaan putki johtaa valoa ja putken avulla valo voi kulkea
Välillinen vero
Välillinen vero on vero, jonka kuluttaja maksaa hyödykkeen hinnassa. Tuotteen tai palvelun myyjä on verovelvollinen. Hän on velvollinen tilittämään hintoihin sisältyvät verot veroviranomaiselle. Välillisiä veroja ovat mm. arvonlisävero ja
Kemialliset reaktiot korkeassa paineessa
Kemiallisilla reaktioilla korkeassa paineessa tarkoitetaan kemiallisia reaktioita, jotka tapahtuvat korkeassa paineessa. Korkea paine voi syntyä esimerkiksi planeetan sisuksissa tai se voidaan tuottaa laboratorio-olosuhteissa tietynlaisten kemiallisten
Markkinaselluloosa
Markkinaselluloosa on selluloosaa, jota selluloosaa valmistava tehdas ei anna samaan yhtiön sisällä paperin tai kartongin valmistukseen tai myy yhtymän sisäisillä kaupoilla saman konsernin muille yrityksille tai yhteistyökumppanin yrityksille
Tiit Riisalo
Tiit Riisalo on Viron talous- ja IT-ministeri Kaja Kallaksen III hallituksessa. Hän on Viro 200 -puolueen jäsen. Vuosina 2012–2016 hän kuului IRL-puolueeseen ja toimi vuosina 2012–2015 sen puoluesihteerinä. Vuodesta 2016 Riisalo työskenteli Viron