Luettelo lintuheimoista
Tämä on BirdLife Suomen hyväksymän luokituksen mukainen luettelo maailman lintujen heimoista.
- Ahool
- Ahool on jättiläismäistä lepakkoa muistuttava kryptidi, jonka väitetään elävän Indonesiassa Jaavan saaren länsiosissa. Olento on saanut nimensä voimakkaan, huhuilevan äänensä takia. Ensimmäinen kirjattu havainto on vuodelta 1925. Olentoa
- Ninki Nanka
- Ninki Nanka eli Niniganne tai Ningin on länsiafrikkalaiseen kansanperinteeseen kuuluva matelijamainen taruolento, joka muistuttaa hieman lohikäärmettä. Paikallisessa kielessä sana Ninki Nanka merkitsee "lohikäärmepaholaista" tai pelkästään
- Luettelo tammilajeista
- Tammet (Quercus) on kasvisuku, johon kuuluu yli 400 lajia sekä satoja vakiintuneita risteymiä ja alalajeja
- Kikiyaon
- Kikiyaon on länsiafrikkalaiseen kansanperinteeseen kuuluva taruolento ja lentävä kryptidi. Olennon kerrotaan muistuttavan jättiläismäistä, yli puolentoista metrin pituista pöllöä, jolla on iso nokka ja suuret kynnet. Sillä on kuitenkin joitakin
- Luettelo Soricomorpha-lahkon nisäkkäistä
- Tämä on luettelo nisäkkäiden Soricomorpha-lahkon heimoista, alaheimoista, tribuksista, suvuista ja lajeista. Lahkoon kuuluvat aiemmin hyönteissyöjiin luetut päästäiset, jättiläispäästäiset, kontiaiset ja almikit, joita on yhteensä 428 lajia
- Issie
- Issie eli Isshii on japanilainen järvihirviö, jonka väitetään elävän Kyūshūn saarella sijaitsevassa Ikedajärvessä, Kagoshiman kaupungista etelään. Olennosta on tehty useita silminnäkijähavaintoja, joissa sitä kuvaillaan yleensä
- Luettelo Afrosoricida-lahkon nisäkkäistä
- Tämä on luettelo nisäkkäiden Afrosoricida-lahkon alalahkoista, heimoista, alaheimoista, suvuista ja lajeista. Lahkoon kuuluvat tanrekit ja kultamyyrät, joita on yhteensä 51 lajia
- Paksuhäntägalago
- Paksuhäntägalago on galagojen heimoon kuuluva kädellinen, joka elää eteläisessä ja itäisessä Afrikassa. Lajin elinympäristöä ovat metsät ja pensaikot. Se on yöeläin, joka kiipeilee oksistossa etsimässä ravinnokseen hedelmiä, hyönteisiä
- Viirupääkottarainen
- Viirupääkottarainen on itäaasialainen varpuslintu. Sen elinympäristö ulottuu Venäjän kaakkoisosista ja Taka-Baikaliasta Mongoliaan, Pohjois- ja Luoteis-Kiinaan, Sahalinille, Korean niemimaalle, Japaniin ja Kuriileille. Laji on muuttolintu, ja
- Onni Kivipelto
- Onni Kivipelto on suomalainen laulaja. Hän voitti The Voice of Finlandin 12:nnen kauden, jossa hän kilpaili Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin joukkueessa. Kivipelto sai 41 prosenttia finaalin äänistä. Voiton myötä Kivipelto sai levytyssopimuksen