Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 1977

Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut vuonna 1977 järjestettiin Düsseldorfssa, Länsi-Saksassa 20. maaliskuuta, ja ne olivat viidennet virallisen MM-arvon saaneet maastojuoksukilpailut.
Erik Uddebom
Erik "Myggan" Uddebom on entinen ruotsalainen yleisurheilija päälajeinaan kuulantyöntö ja kiekonheitto. Lisäksi hän kilpaili myös painonnostossa. Hän oli 1950-luvun puolivälistä 1960-luvun puoliväliin lajissaan Euroopan parhaita
Bengt Liljestrand
Bengt Trygvesson Liljestrand oli ruotsalainen kenraaliluutnantti, joka toimi sotilasurallaan Bodenin tykistörykmentin ja ruotsalaisten sotilaskoulujenkomentajana. Hän osallistui myös luutnanttina jatkosotaan Suomessa. Uransa loppuvaiheessa hän palveli
Kjell-Åke Nilsson
Kjell-Åke "Sörmarkarn" Lennart Nilsson oli ruotsalainen korkeushyppääjä. Hän nousi maailman kärkihyppääjiin 1960-luvun alussa. Kaksissa olympialaisissa hän oli kahdeksan parhaan joukossa
Henry Wahl
Henry Wahl (9. maaliskuuta 1915 Odda – 13. lokakuuta 1984, Trondheim oli norjalainen pikaluistelun MM- ja EM-pronssimitalisti yhteispisteissä
Yleisluistelun Suomen-mestaruuskilpailut 1950
Suomen vuoden 1950 yleisluistelumestaruuksista kilpailtiin miehissä Tampereella Pyynikin urheilukentällä ja naisissa Pieksämäellä 28.–29. tammikuuta. Kilpailuihin osallistui kaikkiaan 19 miesluistelijaa ja neljä naisluistelijaa. Yleiskilpailun
Miesten yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 1951
Vuoden 1951 pikaluistelun MM-kilpailut pidettiin 10.–11. helmikuuta. Miesten kisapaikkana oli Sveitsin Davos
Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 1976
Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut vuonna 1976 järjestettiin Cheptowssa, Walesisa 28. helmikuuta, ja ne olivat neljännet virallisen MM-arvon saaneet maastojuoksukilpailut
Maailmankisat 1961
Toiset Maailmankisat järjestettiin vuonna 1961 Helsingissä 5.–6. heinäkuuta. Kilpailupaikkana oli Olympiastadion. Kansainväliset yleisurheilukilpailut olivat Helsingin Kisa-Veikkojen järjestämät ja päätukijana oli alkuvaiheessa Apu-lehti
Ruotsalaiset Viron vapaaehtoiset
Ruotsalaiset Viron vapaaehtoiset oli Viron vapaussotaan osallistunut ruotsalainen vapaaehtoisyksikkö, joka käsitti kaikkiaan 300 ruotsalaissotilasta
P. O. Ekko
Paavo Olavi Ekko oli suomalainen rovasti, joka tunnetaan keräämistään ja tutkimistaan puumerkeistä