Martinikerk

Martinikerk on kirkko Groningenissa Alankomaissa. Kirkko ja sen torni Martinitoren on nimetty Martinus Toursilaisen (316–397) mukaan. Groningen kuuluu Utrechtin arkkihiippakuntaan, jonka suojeluspyhimys Martinus on.
Anokan piirikunta
Anokan piirikunta sijaitsee Yhdysvaltojen Minnesotan osavaltion itäosassa.Se on väkiluvultaan Minnesotan piirikunnista neljänneksi suurin: Vuonna 2005 siellä oli 323 000 asukasta
Saint George (Dominica)
Saint Georgen alue on yksi Dominican kymmenestä hallinnollisesta alueesta. Alue rajautuu Saint Pauliin pohjoisessa, Saint Patrickiin idässä ja Saint Lukeen etelässä. Alueen pinta-ala on 56,1 km² ja vuonna 2011 väkiluku oli 21 241
Aitkinin piirikunta
Aitkinin piirikunta sijaitsee Yhdysvaltojen Minnesotan osavaltion itäosassa. Vuonna 2005 siellä oli 16 174 asukasta. Osa Mille Lacsin intiaanireservaattia on piirikunnan alueella. Piirikunta on saanut nimensä turkiskauppias William Aitkinin
Luterilainen Sanan yhdyskunta
Luterilainen Sanan yhdyskunta on luterilainen Suomen vapaasta evankelis-luterilaisesta seurakuntaliitosta irtautunut uskonnollinen yhdyskunta, joka perustettiin vuonna 1983. Yhdyskuntaan kuuluvat Tampereen ja Luopioisten Luterilaisen sanan Seurakunnat
Saint Mark (Dominica)
Saint Markin alue on yksi Dominican kymmenestä hallinnollisesta alueesta. Sen alue rajautuu Saint Lukeen pohjoisessa ja Saint Patrickiin idässä. Alueen pinta-ala on 5,18 km² ja se on saaren pienin. Asukkaita alueella on 1832 (2011). Alueen
Saint Patrick (Dominica)
Saint Patrickin alue on yksi Dominican kymmenestä hallinnollisesta alueesta. Alue rajautuu Saint Georgeen, Saint Lukeen ja Saint Markiin lännessä ja Saint Davidiin pohjoisessa. Alueen pinta-ala on 84,4 km² ja väkiluku vuonna 2011 oli 7 622
Saint Luke
Saint Luken alue on yksi Dominican kymmenestä hallinnollisesta alueesta. Alue rajautuu Saint Georgeen pohjoisessa, Saint Markiin etelässä ja Saint Patrickiin idässä. Alue on yksi Dominican pienimmistä, sen pinta-ala on 7,77 km². Asukasluku oli
Masovia
Masovia on maantieteellinen ja historiallinen alue itäisessä Puolassa. Alue on tunnettu myös latinaksi nimellä Mazovia
Grigor Tatevilainen
Grigor Tatevilainen (1346–1409) oli armenialainen munkki, filosofi ja taiteilija, joka vaikutti Tatevin luostarissa. Hän kävi nuorena pyhiinvaelluksella Jerusalemissa, jonka jälkeen hän asettui luostariin, jossa hän opiskeli ja kopioi
P. O. Ekko
Paavo Olavi Ekko oli suomalainen rovasti, joka tunnetaan keräämistään ja tutkimistaan puumerkeistä