Maui (mytologia)

Maui on polynesialaisessa mytologiassa veijarimainen puolijumala ja kulttuuriheeros. Toisaalta hän auttoi jumalia nostamaan taivaankannen ja järjestämään tähdet, toisaalta hän pyydysti auringon verkkoonsa ja varasti tulen voidakseen antaa sen ihmisille. Uskomusten mukaan Maui on tehnyt useimmat keksinnöt. Merta on yksi niistä. Mauin lisänimi on Tikitiki, mikä viittaa yhteyteen ensimmäisen ihmisen, Tikin, kanssa. Vaikka Maui on suosittu hahmo, ei häntä ole koskaan varsinaisesti palvottu uskonnollisissa menoissa.
Enmerkar
Enmerkar oli muinainen sumerilainen sankari ja myyttinen Urukin kuningas. Hänen uskotaan eläneen 3000-luvulla eaa. Enmerkar on Lugalbandan ja Gilgamešin ohella merkittävimpiä hahmoja säilyneissä sumerilaisissa taruissa. Enmerkar esiintyy kolmessa
John Wood (vanhempi)
John Wood vanhempi, lisänimeltään Wood of Bath oli englantilainen arkkitehti ja kaupunkisuunnittelija, joka loi Bathin kylpyläkaupungin tunnusomaisen ilmeen. John Wood vanhempi muutti Bathin kaupunkikuvan perusteellisesti mukauttamalla sen julkisivut
Milesialaiset
Milesialaiset eli Milin pojat ovat Irlannin mytologiassa kansa, joka ajoi jumalten heimon Tuatha Dé Danannin maan alle. Milesialaisten katsotaan olevan Irlannin kelttiläisen väestön esi-isiä, ja tarinoissa korostetaan, että heillä oli saapuessaan
Ištanu
Ištanu oli heettiläisten auringonjumala. Ištanun nimi hatin kielellä oli Eštan ja luuvin kielellä Tiwat. Sumerien nuolenpääkirjoituksessa hänestä käytettiin samaa merkkiä kuin jumala Utusta. Ikonografiassa Ištanun tärkein piirre on hänen
Suttung
Suttung on skandinaavisessa mytologiassa jotuni eli jättiläinen, jolla oli hallussaan runouden sima. Kun kääpiöt Fjalarr ja Galarr murhasivat hänen vanhempansa, Suttung otti kääpiöt, vei heidät merelle ja asetti heidät riutalle, joka peittyi
Jakriborg
Jakriborg on Ruotsin Hjärupissa, lähellä Lundia ja Malmöä, sijaitseva asuinalue. Jakriborgin talot on rakennettu uusvanhaan tyyliin muistuttamaan keskiaikaisia rakennuksia. Asuntojen sisustus ja varustelu on kuitenkin nykyaikaista
Vidar (jumala)
Vidar on skandinaavisessa mytologiassa Odinin ja jättiläisnainen Gridin poika. Vidar on hiljaisuuden ja koston jumala, ja hän on jumalista toiseksi vahvin. Ragnarökissä Fenrir-susi tappaa Odinin, ja Vidar kostaa isänsä tappamalla suden paljain
Golden Type
Golden Type on William Morrisin vuonna 1890 suunnittelema kirjaintyyppi, jonka hän laati kustantamoaan ja kirjapainoaan Kelmscott Pressia varten. Kirjaintyyppi sai nimen William Caxtonin Golden Legend -kirjaintyypistä, jota Morris ajatteli alun perin
Oannes
Oannes on mesopotamialainen jumala, puoliksi ihminen, puoliksi kala. Nimi Oannes on jumalan kreikankielinen nimi, mahdollisesti se on rappeutunut muoto akkadinkielisestä sanasta ummânu, "mestari". Oannes mainitaan babylonialaisen papin Berossoksen
Akantti (ornamentti)
Akantti eli akantin lehti tai akanthus on Välimeren maissa kasvavien akanttien (Acanthus) poimuisia ja liuskaisia lehtiä muistuttava ornamentti. Se on ollut arkkitehtuurissa yleinen koristeaihe. Akantti on suosittu ornamentti etenkin klassisessa ja