Metsänväki
Metsän väki eli metsänväki on suomalaisen kansanperinteen metsässä asuvia haltijoita ja olentoja sekä metsään liittyvä sairauksiakin aiheuttava taikavoima. Itä-Suomessa yleensä miespuolinen metsänhaltija, metsän väen jäsen oli metsähinen. Metsän väkeen kuuluu eläimistä huolehtivia riistanhaltijoita ja metsää kaunistavia olentoja, mutta myös inhottavia tai vaarallisia olentoja. Lisäksi metsän väki on taikavoimaa, jota on eri puolilla metsässä.
- Mäkrävaara
- Mäkrä eli Mäkrävaara on vaara Pohjois-Karjalan Lieksassa, Kolin kansallispuistossa. Sen korkeus on noin 313 metriä merenpinnasta, ja noin 219 metriä viereisen Pielisjärven pinnasta. Se on Suomen eteläisen puoliskon korkeimpia kohtia, mutta jää
- Honkavaara (vaara)
- Honkavaara ja Pieni Honkavaara ovat vierekkäiset vaarat, tai saman vaaran erilliset huiput Lieksassa, Pohjois-Karjalassa, Suomessa, Kolin vaarojen, ja Pielisjärven Hattuselän välissä. Ison Honkavaaran huipun korkeus on noin 270 metriä merenpinnasta
- Apueläin
- Apueläin on tutkijoiden käyttämä nimitys suomalaisen tietäjän lähinnä yliluonnollisina apureina pitämistä todellisista elätti-eläimistä, jotka eivät kuitenkaan olleet suoranaisesti kesyjä kotieläimiä. Tunnetuimpia olivat käärmeet
- Alkuaika
- Alkuaika tai esiaika, Australian alkuasukkailla uniaika, on monien kulttuurien uskomuksissa myyttinen ajanjakso maailman alkuvaiheissa, ennen nykyistä maailman tilaa
- Naimavuosi
- Naimavuosi eli kisakesä on suomalaisessa kansanperinteessä vuosi tai kesäkausi, jolloin nuori nainen on ensimmäistä kertaa naimaiässä tai muuten kosijoiden tavoitettavissa, tai muuten asettanut erityiseksi tavoitteeksi päästä naimisiin
- Halkietelä
- Halkietelä ja halkipohjoinen ovat savolaisten kansanperinteisiä ilmansuuntia, jotka oli sidottu paikallisiin maastonmuotoihin varsinaisten ilmansuuntien sijasta. Nämä ilmansuunnat määräytyivät suuria osia Savon maastosta hallitsevien, jotakuinkin
- Pilkka
- Pilkka on puun runkoon kuorta leikkaamalla tehty merkki. Pilkka voi olla esimerkiksi rajan tai myytäväksi tai kaadettavaksi tarkoitetun puun merkki, mutta myös muistomerkki, kuten karsikkopuussa
- Rautamiehet
- Rautamiehet ovat vainolaisia eli vieraita hyökkääviä sotajoukkoja Viron Kalevipoeg-eepoksessa.
Rautamiehissä on muistumia kalparitareiden historiallisista hyökkäyksistä
- Onnenhattu
- Onnenhattu on toisinaan vastasyntyneen lapsen päätä verhoamaan jäänyt sikiökalvo. Onnenhattu on joissain kulttuureissa katsottu hyväksi enteeksi lapsen kannalta; lapsesta on uskottu tulevan viisas, älykäs tai merkittävä. Ainakin suomalaiset
- Rally Zlín
- Rally Zlín on Tšekissä Zlínissä ajettava rallikilpailu. Kilpailu on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1971.
Rallin kilpailupaikka on noin 300 kilometriä etelään pääkaupungista Prahasta. Kilpailun sponsori on rengasvalmistaja Barum, jonka