Muunnettu ala

Muunnettu ala on aiemmin käytössä ollut nimitys, joka tarkoitti maan mitattua pinta-alaa kerrottuna muuntotekijällä tai jyväluvulla. Nimitys liittyy maanmittauksessa käytettyyn jyvitykseen eli tilusten hyvyyden arvioimiseen tiluksia jaettaessa tai vaihdettaessa.
Apostolinen kuningas
Apostolinen kuningas oli Unkarin ensimmäisen kuninkaan Tapani I:n vuonna 1000 paavi Sylvester II:lta saama arvonimi. Paavi Klemens XIII uudisti sen 1758 Unkarin hallitsijan arvonimeksi. Se siirtyi 1867 muodostetun Itävalta-Unkarin kuninkaalle ja oli
Asuntotontti
Asuntotontti oli Suomen asutustoimintaan liittyvä tilamuoto. Asuntotontteja muodostettiin yleensä asutuskeskusten läheisyyteen. Tontin pinta-ala määräytyi sen suuruiseksi, että se soveltui asuinrakennukselle, mutta ei maatalouden harjoittamiseen
Asumakartano
Asumakartano tarkoitti aiemmin aatelisen omistamaa veroista vapautettua säteritilaa ja erityisesti tilan asuinrakennusta. Säterin omistajalla oli velvollisuus ylläpitää asuinrakennusta säterivapauden menettämisen uhalla. Asuinrakennuksen tuli
Valtaus (kansainvälinen oikeus)
Valtaus tarkoittaa kansainvälisessä oikeudessa joko toiseen valtioon kuuluvan alueen haltuunottoa väkivallan tai uhkauksen avulla tai mihinkään valtioon kuulumattoman isännättömän alueen haltuunottoa valtaajavaltion hallintaan. Jotta valtaus
Kuninkaan perintöomaisuus
Kuninkaan perintöomaisuus eli kustavilaiset perintötilat tarkoittaa sitä maaomaisuutta, jonka Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa hankki itselleen, mutta ei siis valtiolle. Maaomaisuuden hankinta perustui sakkomaksuihin, lahjoituksiin ja kirkon maiden
Täysivaraisuus
Täysivaraisuus tarkoittaa, että henkilön varat riittävät kattamaan hänen tekemänsä sitoumukset. Ne voivat olla sitoumuksia yleensä, joitakin tiettyjä sitoumuksia tai tietyssä oikeudellisessa suhteessa syntyneitä varallisuusvaateita
Pidättämisoikeus
Pidättämisoikeus eli pidättymisoikeus eli detentio-oikeus tarkoittaa varallisuusoikeudessa sitä, että omaa suoritusta ei tarvitse tehdä ennen kuin vastapuoli täyttää oman velvollisuutensa. Se kohdistuu omaan suoritukseen. Pidättämisoikeus on
Suoritus
Suoritus tarkoittaa velallisen tekemää rahallista tai muuta varallisuusarvoista varojensiirtoa velkojalle, jolla on saamisoikeus tähän maksuun
Laamannin- ja tuomarinvero
Laamannin- ja tuomarinvero oli Ruotsissa ja Suomessa aiemmin kannettu vero, jolla kansalaiset rahoittivat käräjillä toimineita laamanneja ja kihlakunnantuomareita. Näiden virkamiesten ylläpito oli rahvaan ikivanha velvollisuus. Vuonna 1741 annetun
Holvihauta
Holvihauta on hautausmaalla sijaitseva maanalainen tila, jonne vainajan tuhka sijoitetaan ilman uurnaa. Holvihautaan kuuluvassa maanpäällisessä osassa on lukittava kansi, joka peittää aukon, jonka kautta tuhka haudataan. Maanpäällisessä osassa on