Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja on ammattinimike Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon suorittaneille. Tutkinto on toisen asteen koulutus ja sen laajuus on 120 opintoviikkoa. Valmistuneet voivat työskennellä esimerkiksi nuorisotaloilla, -palveluissa ja leiriohjaajina. Tutkinnon jälkeen on hyvät edellytykset jatkaa ammattikorkeakouluun sosionomiksi tai yhteisöpedagogiksi.
Luettelo baleteista
Tämä on luettelo balettiteoksista
Lajike
Lajike on viljelykasvin vakiintunut muunnos. Usein lajike syntyy jalostustyön kautta, mutta lajike voi syntyä myös spontaanista mutaatiosta ("sportti") tai risteymästä. Kaikki kasvimuunnokset eivät ole lajikkeita, sillä lajikkeeksi hyväksytään
Le Chevalier D'Eon
Chevalier: Le Chevalier D'Eon on japanilainen anime, joka perustuu Tow Ubukatan kirjoittamaan kevytromaaniin. Sarjassa on 24 jaksoa ja sen on tuottanut Production I.G. Tarinasta on tehty myös mangasarja, jonka on käsikirjoittanut Tow Ubukata ja
Peurapäänlahti
Peurapäänlahti (Peuranpäänlahti) oli Kajaaninjoen alajuoksulla Tihisenniemen vieressä sijainnut lahti. Lahteen johdettiin Kajaanin sellutehtaan kuitupitoiset jätevedet ja lahti liettyi umpeen. Myöhemmin lahteen on ajettu maata. Peurapäänlahden
Leninin palkinto
Leninin palkinto oli Neuvostoliiton korkeimpia tunnustuspalkintoja. Palkinto jaettiin V. I. Leninin syntymäpäivänä 22. huhtikuuta, ja se myönnettiin tieteen, tekniikan, kirjallisuuden, arkkitehtuurin ja taiteen alalla suoritetusta työstä. Palkinto
Kaukola (Kotka)
Kaukola on Kotkan kaupunginosa, joka sijaitsee kaupungin länsiosassa Kymijoen Koivukoskenhaaran länsipuolella. Kaukola on suurimmaksi osaksi omakotitaloaluetta, mutta kaupunginosan alueella on myös useita rivitaloja ja kerrostalo. Kaukola kuului Kymin
Korela (Kotka)
Korela on Kotkan kaupunginosa, joka sijaitsee Kymenlaakson maakunnassa, Hovinsaaren pohjoisosassa. Kaupunginosan länsirajana on Kymijoen Langinkoskenhaara Lankilan kaupunginosaan, pohjoisrajana valtatie 7 Kyminlinnan kaupunginosaan, idässä
Sibeliuksenpuisto (Kotka)
Sibeliuksenpuisto on Kotkassa kaupungin keskustassa Kotkansaarella sijaitseva puisto. Puisto edustaa tyyliltään muotopuutarhaa. Puiston suunnitteli 1930-luvulla maineikas puutarha-arkkitehti Paul Olsson. Se kunnostettiin 1990-luvun lopulla alkuperäisen
Konik
Konik on Puolasta kotoisin oleva pienikokoinen, erittäin vanha hevosrotu. Rodun on uskottu polveutuvan suoraan tarpaanista. Siihen on risteytetty myös arabialaista. Konikin säkäkorkeus on 130–140 cm. Yleisimmin konikit ovat väriltään hiirakkoja
Kotkan jätteenpolttolaitos
Kotkan jätteenpolttolaitos on Kotkan Korkeakoskella sijaitseva jätteenpolttolaitos, jonka omistaa Kotkan Energia. Laitoksen kapasiteetti on 100 000 tonnia jätettä vuodessa ja teho 36 MW. Suurin osa hyödynnetystä jätteestä on yhdyskuntajätettä