Pallo-Sepot 44
Pallo-Sepot 44 (PS-44) on valkeakoskelainen jalkapalloseura, joka perustettiin vuonna 1944. Se pelasi Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa viimeksi vuonna 2003. Vuonna 2021 seura siirsi Läntisen B-alueen Kolmosen sarjapaikan FC Haka junioreiden hallintaan kaudesta 2021 lähtien. Pelaajapulan vuoksi Pallo-Seppojen sarjapaikka siirtyi vuonna 2022 kokonaisuudessaan FC Haka-junioreiden hallintaan, eikä seuralla siten ole joukkuetta tai seuratoimintaa kaudella 2022.
- Kultsu FC
- Kultsu FC on Lappeenrannan Joutsenon taajamasta kotoisin oleva suomalainen jalkapalloseura, jonka edustusjoukkue pelaa Suomen neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla Kolmosessa. Seura on Palloliiton Kaakkois-Suomen piirin jäsen
- Hämeenlinnan Jalkapalloseura
- Hämeenlinnan Jalkapalloseura eli HJS on hämeenlinnalainen juniorijalkapalloseura. Sen yhteydessä toimii omana yhdistyksenään miesten edustusjoukkue HJS Akatemia, joka pelaa kaudella 2022 Kakkosessa
- SC KuFu-98
- Soccer Club KuopioFutis -98 oli kuopiolainen jalkapalloseura. Sen kotikenttä on Kuopion keskuskenttä
- Kajaanin Palloilijat
- Kajaanin Palloilijat (KaPa) on vuonna 1924 perustettu kajaanilainen jalkapalloseura
- Pallohonka
- Pallohonka oli espoolainen jalkapallojoukkue, joka pelasi parhaimmillaan Suomen miesten kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa. Joukkue kuului FC Hongan organisaatioon, ja sillä oli farmisopimus Hongan Veikkausliiga-joukkueen kanssa
- Suomen Jalkapallomuseo
- Suomen Jalkapallomuseo on suomalaiseen jalkapalloiluun keskittynyt erikoismuseo, joka sijaitsee Valkeakoskella Myllysaaren museon kolmannessa kerroksessa
- FC POHU
- Pohjois-Haagan Urheilijat eli FC POHU on vuonna 1957 perustettu helsinkiläinen jalkapalloseura. Sen perustivat Haagan asukkaat 1950-luvulla kasvaneen kaupunginosan omaksi seuraksi. Alun perin seura luotiin yleisseuraksi, mutta jalkapallo on ollut
- Lappeenrannan Urheilu-Miehet
- Lappeenrannan Urheilu-Miehet ry (LUM) on lappeenrantalainen yleisurheilun erikoisseura. Seura kuuluu Suomen Urheiluliiton seuraluokituksen superluokkaan
- Kotkan Reipas
- Kotkan Reipas (KoRe) on vuonna 1938 perustettu kotkalainen urheiluseura, jolla on toimintaa jääkiekossa, jalkapallossa, karatessa, lentopallossa, salibandyssä ja taitoluistelussa. Alkuaikoina joukkue tunnettiin Katariinan Reippaana Katariinan
- Tiit Riisalo
- Tiit Riisalo on Viron talous- ja IT-ministeri Kaja Kallaksen III hallituksessa. Hän on Viro 200 -puolueen jäsen. Vuosina 2012–2016 hän kuului IRL-puolueeseen ja toimi vuosina 2012–2015 sen puoluesihteerinä. Vuodesta 2016 Riisalo työskenteli Viron