Petrovskin piiri
Petrovskin piiri oli Karjalan ASNT:n hallintoyksikkö. Se muodostettiin 1920-luvulla yhdistämällä lakkautetut Munjärven, Lintujärven ja Porajärven kunnat sekä Mäntyselän kunnan itäosa. Piirin hallintokeskus oli Munjärvelahden kylä. Petrovskin piiri oli jatkosodassa Suomen miehittämä 1941-44. Petrovskin piiri lakkautettiin vuonna 1957 ja sen alue liitettiin Suojärven ja Kontupohjan piireihin.
- Tervola (Muolaa)
- Tervola oli kylä Muolaan kunnan keskiosassa Viipurin läänissä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Kylä sijaitsi Muolaanjärven itärannalla noin 11 kilometriä Muolaan kirkonkylästä Kirkkorannasta länteen. Tervolan naapurikyliä olivat
- Turulila
- Turulila oli kylä Muolaan kunnan keskiosassa Viipurin läänissä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Kylä sijaitsi Kirkkojärven länsirannalla aivan Muolaan kirkonkylän Kirkkorannan pohjoispuolella, jonne oli matkaa vain noin kilometri
- Hanttula
- Hanttula oli kylä Muolaan kunnan eteläosassa Viipurin läänissä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Hanttula sijaitsi Vuotjärven pohjoisrannalla Kivennavan vastaisella rajalla. Hanttulan naapurikyliä Muolaan alueella olivat Lehtokylä
- Nurmii
- Nurmii oli yhteisnimitys Kurkelan, Heikkilän ja Leirilän pikkukylille Muolaan kunnan eteläosassa Viipurin läänissä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Nurmii sijaitsi Yskjärven itärannalla noin viisi kilometriä Muolaan kirkonkylästä
- Vesikkala
- Vesikkala oli kylä Muolaan kunnan eteläosassa Viipurin läänissä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Kylä sijaitsi Yskjärven kaakkoispuolella noin kuusi kilometriä Muolaan kirkonkylästä Kirkkorannasta etelään. Vesikkalan naapurikyliä
- Hattula (Muolaa)
- Hattula oli kylä Muolaan kunnan itäosassa Viipurin läänissä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Kylä sijaitsi Kirkkojärven länsirannalla aivan Muolaan kirkonkylän Kirkkorannan eteläpuolella, jonne oli matkaa noin kolme kilometriä
- Näätälä
- Näätälä on kylä Kähärin kunnallishallintoalueella Viipurin piirissä Venäjällä Suomen luovuttamalla alueella. Suomelle kuuluessaan Näätälä kuului Viipurin maalaiskuntaan. Näätälä sijaitsi maalaiskunnan itäoassa Heinjoen ja Antrean
- Mannikkala
- Mannikkala on kylä Lyykylänjärven etelärannalla Viipurin koillispuolella Venäjällä, Suomen luovuttamalla alueella. Suomelle kuuluessaan Mannikkala kuului Viipurin maalaiskuntaan ja Ihantalan seurakuntaan. Mannikkala sijaitsi aivan Viipurin
- Soittola
- Soittola oli kylä Muolaan kunnan eteläosassa Viipurin läänissä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Soittola sijaitsi Vuotjärven pohjoisrannalla Kivennavan vastaisella rajalla. Soittolan naapurikyliä Muolaan alueella olivat Hanttula
- Branten
- Branten on kylä Kemiönsaaren kunnassa. Kylä sijaitsee saaren itälaidalla