Petrus Dacus

Petrus Dacus de Finlandia oli Turun Pyhän Olavin luostarin dominikaaniveli, joka lähetettiin Tanskan Århusiin opiskelemaan logiikkaa vuonna 1291. Hän on ensimmäinen suomalainen, jonka tiedetään opiskelleen ulkomailla.
Mäkrävaara
Mäkrä eli Mäkrävaara on vaara Pohjois-Karjalan Lieksassa, Kolin kansallispuistossa. Sen korkeus on noin 313 metriä merenpinnasta, ja noin 219 metriä viereisen Pielisjärven pinnasta. Se on Suomen eteläisen puoliskon korkeimpia kohtia, mutta jää
Honkavaara (vaara)
Honkavaara ja Pieni Honkavaara ovat vierekkäiset vaarat, tai saman vaaran erilliset huiput Lieksassa, Pohjois-Karjalassa, Suomessa, Kolin vaarojen, ja Pielisjärven Hattuselän välissä. Ison Honkavaaran huipun korkeus on noin 270 metriä merenpinnasta
Kulkutarina
Kulkutarina eli kiertotarina tarkoittaa kertomuksen aihetta, joka on levinnyt laajalle, mutta jonka alkuperä on usein jäänyt hämärän peittoon. Kulkutarinoita on ollut jo muinaisaikoina, ja niitä on edelleen
Alkuaika
Alkuaika tai esiaika, Australian alkuasukkailla uniaika, on monien kulttuurien uskomuksissa myyttinen ajanjakso maailman alkuvaiheissa, ennen nykyistä maailman tilaa
Koteka
Koteka ja horim ovat nimityksiä peniskotelolle, jota osa läntisen Uuden-Guinean ylänköjen alkuperäiskansoista käyttää. Koteka on miesten käyttämä putkimainen esine, jonka sisään siitin asetetaan. Kotekaa pitää paikallaan lenkki, jolla se
Halkietelä
Halkietelä ja halkipohjoinen ovat savolaisten kansanperinteisiä ilmansuuntia, jotka oli sidottu paikallisiin maastonmuotoihin varsinaisten ilmansuuntien sijasta. Nämä ilmansuunnat määräytyivät suuria osia Savon maastosta hallitsevien, jotakuinkin
Noidansolmu
Noidansolmu on symboli, jota käytettiin keskiajan Euroopassa suojaamaan noitien taikuuksilta. Noidansolmu kuvaa noitien taikuuksia, joita tehtiin solmujen avulla. Suojaavana periaatteena oli, kuten monen muunkin symbolin kohdalla, että pahan kuva suojaa
Apueläin
Apueläin on tutkijoiden käyttämä nimitys suomalaisen tietäjän lähinnä yliluonnollisina apureina pitämistä todellisista elätti-eläimistä, jotka eivät kuitenkaan olleet suoranaisesti kesyjä kotieläimiä. Tunnetuimpia olivat käärmeet
Rautamiehet
Rautamiehet ovat vainolaisia eli vieraita hyökkääviä sotajoukkoja Viron Kalevipoeg-eepoksessa. Rautamiehissä on muistumia kalparitareiden historiallisista hyökkäyksistä
Nuclei Armati Rivoluzionari
Nuclei Armati Rivoluzionari oli Italiassa vuosina 1977–1983 toiminut terroristijärjestö. NAR oli alkujaan yksi Italian väkivaltaisten ”lyijyvuosien” uusfasistisista ryhmistä, mutta se kääntyi myöhemmin muita uusfasisteja vastaan ja toimi sen