Peverilin linna

Peverilin linna on raunioitunut keskiaikainen linna Castletonin kylän lähettyvillä Derbyshiren kreivikunnassa. Domesday bookissa mainittu linna on nimetty perustajansa William Peverelin mukaan, jolla oli kuninkaan nimissä omistuksessaan maita Nottinghamshiressä ja Derbyshiressä. Sydäntornin rakensi kuningas Henrik II vuonna 1176.
Bodiamin linna
Bodiamin linna on vallihaudan ympäröimä keskiaikainen linna East Sussexissa Englannissa. Sen rakennutti ritari Edward Dalyngrigge puolustaakseen aluetta ranskalaisia vastaan satavuotisen sodan aikana
Taifuuni Rammasun
Taifuuni Rammasun oli vuoden 2014 taifuunikauden yhdeksäs nimetty myrsky
Vuoden 1993 Atlantin hurrikaanikausi
Vuoden 1993 Atlantin hurrikaanikausi alkoi 1. kesäkuuta 1993 ja päättyi 30. marraskuuta 1993, koska tänä aikana muodostuvat useimmat trooppiset hirmumyrskyt Atlantin valtameressä. Kauteen kuului kaksi matalapainetta, kahdeksan nimettyä myrskyä
Caerlaverockin linna
Caerlaverockin linna on vallihaudallinen 1200-luvulla rakennettu linna Skotlannin etelärannikolla. Se oli Maxwellin klaanin omistuksessa 1600-luvulle, jolloin se hylättiin vuoden 1640 piirityksen jälkeen
Nunneyn linna
Nunneyn linna on keskiaikainen vallihaudallinen linna Somersetissa Englannissa, jonka rakennutti Sir John de la Mare vuonna 1373. Parlamentin joukot piirittivät sitä Englannin sisällissodassa vuonna 1645, jolloin se vaurioitui pahasti
Framlinghamin linna
Framlinghamin linna sijaitsee Framlinghamin kauppalassa Englannissa. Kuningas Henrik II tuhosi paikalla olleen linnoituksen kukistaessaan kapinan. Norfolkin jaarli Roger Bigod rakennutti uuden linnan, joka aikanaan oli erikoinen, koska siinä ei ollut sydänlinnaa
Pyhän Jaakon kirkko (Birdham)
Pyhän Jaakon kirkko on kirkkorakennus Englannin West Sussexissa. Kirkkolaiva on peräisin 1300-luvulta, mutta jotkin osat saattavat olla tätäkin vanhempia. Torni saatiin valmiiksi 1500-luvun puolivälissä
Orfordin linna
Orfordin linna on Suffolkissa Englannissa sijaitseva linna, joka on rakennettu 1165–1173 välisenä aikana kuningas Henrik II:n käskystä. Arkkitehtuurisesti monikulmaista tornia pidetään varsin erikoisena ja siihen on luultavasti otettu mallia
Cardiffin linna
Cardiffin linna on Cardiffissa Yhdistyneessä kuningaskunnassa sijaitseva linna, jonka normannit perustivat 1000-luvulla vanhan roomalaislinnoituksen paikalle
Merope (tähti)
Merope eli 23 Tauri on Härän tähdistöön, tarkemmin Seulasten tähtijoukkoon kuuluva tähti. Se on saanut nimensä kreikkalaisesta mytologiasta. Tähdellä on ollut suuri merkitys heijastussumujen, nimen omaan emissiosumujen tutkimuksessa