Phil Claydon
Philip James Claydon eli Phil Claydon on brittiläinen elokuvaohjaaja, jonka töihin lukeutuu Lesbovampyyrien tappajat (2009).
- Gabor Carelli
- Gabor Carelli oli unkarilaissyntyinen tenori. Hän lauloi Metropolitan-oopperassa vuosina 1951–1974 ja työskenteli 35 vuoden ajan Manhattan School of Musicissa
- Amenta Matthew
- Amenta Matthew on marshallinsaarelainen poliitikko. Hänet valittiin parlamenttiin, Nitijelaan, Utrikin vaalipiiristä vuonna 2007, mutta hän menetti paikkansa siellä vuonna 2011. Hän pääsi vuonna 2008 maansa terveysministeriksi Litokwa Tomeingin
- Kapa Dêch
- Kapa Dêch on mosambikilainen maailmanmusiikkiyhtye, joka perustettiin Maputossa huhtikuussa 1996
- Giuseppe Gamba
- Giuseppe Gamba oli italialainen roomalaiskatolinen arkkipiispa ja kardinaali. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1880 ja nimitettiin Biellan hiippakunnan piispaksi 16. joulukuuta 1901. Piispaksi vihkiminen seurasi 17. toukokuuta 1902. Pääkonsekraattorina
- Edward Etzel
- Edward Frederick ("Ed") Etzel nuorempi on entinen yhdysvaltalainen ampuja. Hän voitti vuoden 1984 kesäolympialaisissa Los Angelesissa kultaa 50 metrin pienoiskiväärissä (makuu) ja kilpaili myös asennoissa. Kotimaassaan hän kilpaili maavoimien
- Mary Frizzell
- Mary Frizzell Thomasson oli kanadalainen yleisurheilija. Hän kilpaili vuoden 1932 kesäolympialaisissa 100 metrin juoksussa ja 4 × 100 metrin viestijuoksussa; jälkimmäisessä hän oli mukana saamassa hopeaa. Vuoden 1934 Brittiläisen imperiumin
- Oboekonsertto (Strauss)
- Oboekonsertto kuuluu Richard Straussin myöhäisiin teoksiin. Sen säveltämistä ehdotti yhdysvaltalainen sotilas ja oboisti John de Lancie. Marcel Saillet kantaesitti teoksen Zürichissä 26. helmikuuta 1946. Myös John De Lancie itse esitti ja levytti
- Jan Wężyk
- Jan Wężyk oli puolalainen roomalaiskatolinen arkkipiispa. Hänet valittiin vuonna 1619 Przemyślin hiippakunnan piispaksi. Hänet konsekroi Wawrzyniec Gembicki. Hän sai 13. toukokuuta 1624 nimityksen Poznańin piispaksi, jonka virkaan hänet asetettiin
- Bernardus Croon
- Bernardus Hermanus Croon oli alankomaalainen soutaja. Hän kilpaili vuoden 1908 kesäolympialaisissa Lontoossa ja oli siellä mukana saamassa pronssia perämiehettömässä nelikossa
- Katalin Miklóssy
- Katalin Miklóssy on suomalainen valtiotieteilijä. Hän on tutkinut poliittista historiaa ja Itä-Eurooppaa. Hänen erikoistumisalueinaan ovat olleet varsinkin kilpailun ja autoritaaristen järjestelmien muutosten tutkimukset etenkin Visegrád-ryhmän