Proosa
Proosa tarkoittaa suorasanaista tekstiä, joka ei noudata riimejä, alkusointua tai mitään runomittaa. Proosa on yksi kaunokirjallisuuden kolmesta muodosta lyriikan eli runouden ja draaman eli näytelmäkirjallisuuden ohella.
- Albatrossit
- Albatrossit (Diomedeidae) ovat ulappalintujen lahkoon kuuluva suurten, kapeasiipisten merilintujen heimo. Valtaosa albatrossilajeista elää eteläisellä pallonpuoliskolla. Siellä ne keskittyvät subantarktisille merialueille ja kylmien merivirtojen ympäristöön
- Punakampela
- Punakampela on merkittävä ruokana käytettävä kala. Kampela on merkittävä ruokakala Saksassa ja Tanskassa. Toisinaan Britteinsaarilla kampelaa käytetään fish and chips -annoksen raaka-aineena. Suomessa sitä myydään etenkin pakastettuna
- Nokivaris
- Nokivaris on variksen alalaji, joidenkin käsitysten mukaan rotu tai oma lajinsa. Se elää Länsi-Euroopassa ja Itä-Aasiassa
- Ulappaliitäjät
- Ulappaliitäjät (Procellariidae) ovat keskikokoisia merilintuja. Ne elävät enimmäkseen eteläisen pallonpuoliskon valtamerillä
- Sorsalinnut
- Sorsalinnut (Anseriformes) on lintulahko, jonka edustajat ovat sopeutuneet hyvin vedessä elämiseen. Sorsalinnut jaetaan sorsiin (Anatidae), romiskoihin (Anhimidae) ja puuhanhiin (Anseranatidae). Kaikki Suomessa esiintyvät sorsalinnut kuuluvat sorsien
- Myrskysukeltajat
- Myrskysukeltajat (Pelecanoides) ovat ulappalintujen lahkoon kuuluva merilintujen suku. Siihen kuuluu neljä lajia. Ne elävät eteläisellä pallonpuoliskolla. Ne pesivät yhdyskunnissa saarissa rannikoiden lähellä
- Aigeiansisilisko
- Aigeiansisilisko on muurisisilisko, joka elää Balkanilla ja Egeanmeren saaristossa. Mantereella sen levinneisyysalue ulottuu Albaniasta, Pohjois-Makedoniasta ja Etelä-Bulgariasta Kreikkaan Koillis-Peloponnesokselle. Se elää useimmilla Egeanmeren
- Meloksensisilisko
- Meloksensisilisko eli täplämuurilisko on pieni, muutamalla Välimeren saarella elävä sisiliskolaji
- Pallokalat
- Pallokalat (Tetraodontidae) on kalaheimo, johon kuuluu sekä koralliriutoilla, murtovedessä että makeassa vedessä eläviä lajeja. Vuonna 2004 heimosta tunnettiin 187 lajia, joista jotkin elävät makeassa tai murtovedessä, jotkut taas viettävät
- Jean Ferry
- Jean Ferry oli ranskalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, joka kuului ’patafysiikka -nimiseen koulukuntaan OuLiPoon