Ranskan avoin tennisturnaus 2019 – naisten kaksinpeli
Turnauksen puolustava mestari Simona Halep putosi puolivälierässä Amanda Anisimovalle.
- Caroline Dolehide
- Caroline Dolehide on yhdysvaltalainen tennispelaaja. Hän on sijoittunut parhaimmillaan kaksinpelissä WTA-listan sijalle 120 huhtikuussa 2018. Nelinpelissä hän on ollut parhaimmillaan sijalla 99 marraskuussa 2017. Dolehide pelasi grand slam -turnauksen
- Wimbledonin tennisturnaus 2019 – naisten kaksinpeli
- Angelique Kerber oli turnauksen puolustava mestari, mutta hävisi toisella kierroksella Lauren Davisille
- Wimbledonin tennisturnaus 2016 – naisten kaksinpeli
- Serena Williams oli puolustava mestari ja voitti turnauksen myös tänä vuonna
- Ranskan avoin tennisturnaus 2018 – naisten kaksinpeli
- Jeļena Ostapenko oli turnauksen puolustava mestari, mutta hävisi ensimmäisellä kierroksella Kateryna Kozlovalle
- Ranskan avoin tennisturnaus 2016 – naisten kaksinpeli
- Puolustava mestari oli Serena Williams. Hän hävisi tänä vuonna loppuottelussa Garbiñe Muguruzalle, joka otti uransa ensimmäisen Grand Slam -voittonsa
- Tennis kesäolympialaisissa 2016 – naisten kaksinpeli
- Naisten tenniksen kaksinpelit kesäolympialaisissa 2016 pelattiin 6.–13. elokuuta 2016 välisenä aikana. Ottelut pelattiin Barra Olympic Parkissa, Barra da Tijucassa, Brasiliassa
- Ranskan avoin tennisturnaus 2018
- Ranskan avoin tennisturnaus 2018 pelattiin 27. toukokuuta – 10. kesäkuuta 2018 Pariisissa. Se oli kaikkiaan 117. Ranskan avoin tennisturnaus ja vuoden toinen Grand Slam -turnaus
- Wimbledonin tennisturnaus 2016
- Vuoden 2016 Wimbledonin tennisturnaus pelattiin 27. kesäkuuta – 10. heinäkuuta 2016 Wimbledonissa, Lontoossa. Se oli kaikkiaan 130. Wimbledonin tennisturnaus ja vuoden kolmas Grand Slam -turnaus
- Ranskan avoin tennisturnaus 2020 – naisten kaksinpeli
- Ashleigh Barty oli turnauksen puolustava mestari, mutta hän ei pelannut tänä vuonna
- Napoleon (vuoden 2023 elokuva)
- Napoleon on vuonna 2023 ensi-iltansa saava Ridley Scottin ohjaama elämäkertaelokuva. Sen on käsikirjoittanut David Scarpa. Elokuva kertoo Napoléon Bonaparten noususta ja hänen epävakaasta suhteestaan vaimoonsa Joséphineen