Salomon hallitsijasuku

Salomon hallitsijasuku on Etiopiaa hallinnut kuningashuone, joka laski periytyvänsä kuningas Salomon ja Saaban kuningattaren pojasta, Etiopian ensimmäisestä tarunhohtoisesta keisarista Menelik I:stä.
Ali Birra
Ali Birra oli oromo-kansaan kuulunut laulaja, säveltäjä, runoilija ja kansallismielinen. Hän syntyi Dire Dawassa, Etiopiassa perheensä ainoana lapsena
Lewontinin virhepäätelmä
Lewontinin virhepäätelmä on A.W.F. Edwardsin artikkelissaan Human Genetic Diversity: Lewontin's Fallacy vuonna 2003 esittämä ajatus. Hän kritisoi Richard Lewontinin 1972 esittämää johtopäätöstä, jonka mukaan rotu on epävalidi taksonominen
Operaatio Mooses
Operaatio Mooses oli etiopianjuutalaisten salainen evakuointi Israeliin Etiopian nälänhädän aikana vuonna 1984. Operaation aikana kuljetettiin noin 8 000 etiopianjuutalaista pakolaisleireiltä Sudanista lentoteitse Trans European Airwaysin
Bernardus Chartreslainen
Bernardus Chartreslainen oli ranskalainen uusplatonilainen filosofi ja yliopistomies. Hänen syntymäaikaansa ja -paikkaansa ei tunneta, mutta hänen uskotaan olevan bretoni. Hänen on arveltu olevan Theodoricus Chartreslaisen vanhempi veli
Kai Nieminen (muusikko)
Kai Nieminen on suomalainen kitaristi, säveltäjä ja musiikkipedagogi. Hän on opiskellut Jyväskylän yliopistossa, Keski-Suomen konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa sekä erilaisilla kesä- ja mestarikursseilla opettajinaan muun muassa Štěpán
Luettelo Etiopian keisareista
Tämä on luettelo Etiopian keisareista. Etiopia on ollut todistetusti keisarikunta 1200-luvulta vuoteen 1974, jolloin viimeinen keisari Haile Selassie syöstiin vallasta
Tefheinä
Tefheinä eli tef tai teff on afrikkalainen viljakasvi, jonka pienistä siemenistä saadaan valkoisia leivontaan käytettäviä jauhoja. Tefheinä on eniten viljelty viljakasvi Etiopiassa, jossa sitä käytetään erityisesti injeran valmistukseen
Carol Shields
Carol Ann Shields oli kanadalainen kirjailija. Hän julkaisi useita romaaneja, joista Larryn juhlat sai vuonna 1998 Orange-palkinnon. Kivipäiväkirjat oli Booker-palkintoehdokkaana vuonna 1993 ja sai samana vuonna Pulitzer-palkinnon. Shields julkaisi
Turms, kuolematon
Turms, kuolematon on Mika Waltarin kirjoittama historiallinen romaani. Se ilmestyi vuonna 1955. Sen tapahtumat sijoittuvat etruskien pariin noin 520–450 eaa
John B. Kelly (nuorempi)
John Brenden ”Jack” Kelly Jr. oli yhdysvaltalainen soutaja, olympiamitalisti, poliitikko ja urheilujohtaja. Kelly osallistui neljiin olympialaisiin ja sai 1956 pronssia yksikkösoudusta. Hän voitti urallaan muun muassa kultaa Pan-Amerikan kisoista