San Leon linna

San Leon linna on Italiassa historiallisessa Romagnassa Riminin maakunnassa San Leon kunnassa sijaitseva vanha linna. San Leon linnassa kuoli kuuluisa Cagliostro.
Asti
Asti on kaupunki luoteisessa Italiassa Piemontessa. Se on Astin maakunnan pääkaupunki. Asti sijaitsee noin 55 kilometriä Torinosta itään. Astissa on vajaat 80 000 asukasta
Potenza
Potenza on kaupunki eteläisessä Italiassa Basilicatassa. Se on Potenzan maakunnan ja Basilicatan alueen pääkaupunki. Vuoden 2015 lopulla siellä oli 67 122 asukasta
Anti-Nowhere League
Anti-Nowhere League on englantilainen, vuonna 1980 perustettu punk-yhtye. Yhtyeen perustajajäsenet olivat vokalisti Nick Culmer alias Animal, kitaristi Chris Exall alias Magoo, basisti Baggy Elvy ja rumpali Tony Shaw alias Bones
Harald zur Hausen
Harald zur Hausen on saksalainen virologi ja professori emeritus, joka sai vuonna 2008 Nobelin lääketieteen palkinnon löydettyään syöpää aiheuttavia papilloomaviruksia
Mamin pahat tytöt
Mamin pahat tytöt on vuoden 1974 yhdysvaltalainen elokuva, jonka tuotti Roger Corman ja jossa esiintyivät Angie Dickinson, William Shatner ja Tom Skerritt. Elokuvaa voi verrata Bonnien ja Clyden kolmiodraamaan. Elokuvaa seurasi kolmentoista vuoden
Karol Csanyi
Karol Csányi on unkarilainen jääkiekkoilija, joka pelasi kauden 2022–2023 Slovakian pääsarjan HKm Zvolenissa. Kaudella 2011–2012 hän pelasi kaksi ottelua Lev Popradin joukkueessa KHL:ssä
Hitman (vuoden 1997 elokuva)
Hitman on R. Danin ohjaama toimintaelokuva vuodelta 1997
Miguel Mariano Gómez
Miguel Mariano Gómez y Arias oli kuubalainen poliitikko ja kahdestoista Kuuban presidentti, joka toimi presidenttinä vuonna 1936 seitsemän kuukauden ajan
Sävel ja sanat
Sävel ja sanat on romanttinen komedia, jonka pääosissa näyttelevät Hugh Grant ja Drew Barrymore. Elokuvan ideana on, että 80-luvun ei suosittua pop-tähteä pyydetään tekemään romanttinen laulu uudelle teinilaulajalle. Hän tajuaa, että jos
John B. Kelly (nuorempi)
John Brenden ”Jack” Kelly Jr. oli yhdysvaltalainen soutaja, olympiamitalisti, poliitikko ja urheilujohtaja. Kelly osallistui neljiin olympialaisiin ja sai 1956 pronssia yksikkösoudusta. Hän voitti urallaan muun muassa kultaa Pan-Amerikan kisoista