Schola cantorum
Schola Cantorum oli paavi Gregorius Suuren perustama laulukoulu ja kuoro, joka huolehti gregoriaanisen laulun tason ylläpidosta ja levittämisestä. Schola Cantorum on myös katolisten kirkkokuorojen yleisnimitys saman esikuvan mukaan.
- Kenotismi
- Kenotismi oli 1600-luvun alussa syntynyt, mutta varsinaisesti Gottfried Thomasiuksen 1850-luvulla esittämä tulkinta Kristuksen jumalallisuuden ja ihmisyyden suhteesta. Inkarnaatioon sisältyy kenosis, vapaaehtoinen luopuminen kaikista jumalallisista
- Novatiolaisuus
- Novatiolaisia olivat vastapaavi Novatianuksen kannattajat, jotka vastustivat luopioiden ottamista takaisin kirkkoon ja kuolemansyntien anteeksiantamista kirkon pyhyyden tähden. Suurinta menestystä Novatianus saavutti Vähässä-Aasiassa ja Syyriassa
- Markionismi
- Markionismi oli kristinoppia lähellä ollut gnostisismin haara. Roomassa gnostikko Markion Sinopelainen perusti vuonna 144 seurakunnan, joka lähestyi kristinuskoa, mutta hylkäsi Vanhan testamentin oikukkaan ja itsevaltiaan Luoja-Jumalan korostaen
- Triteismi
- Triteismi on yleisnimitys heresioille eli harhaopeille, joiden mukaan Kolminaisuus koostuu kolmesta samanarvoisesta autonomisesta jumalallisesta olennosta. Triteismin vastakohta on modalismi
- Enkratismi
- Enkratistit olivat askeetikkoja, jotka kieltäytyivät viinistä ja lihasta ja usein myös avioliitosta. Enkratismi juontanee juurensa saturnilianismista, ja lahkon perusti Justinus Marttyyrin oppilas Tatianos käännyttyään pois kristinuskosta
- Humiliaatit
- Humiliaatit olivat Pohjois-Italian uskonnollinen oppositioliike 1100-luvulla. He muodostivat veljestöjä, jotka pitäen kiinni maallisesta ammatista ja avioliitosta sitoutuivat elämään katumuksessa ja köyhää Kristusta seuraten. Heidät tuomittiin
- Taboriitit
- Taboriitit olivat hussilaisuuden jyrkimmän suunnan kannattajia: he kuuluivat pääasiassa alempaan papistoon, pikkuporvareihin ja talonpoikiin, korostivat apostolisen köyhyyden ihannetta sekä maallikoiden ehtoollista ja pitivät rikasta kirkkoa ja
- Apollinarismi
- Apollinarismi oli idän piispa Apollinaris Laodikealaisesta nimensä saanut 350-luvulla kehitetty kristologia, jonka mukaan ihmiseksi tullessaan jumalallinen Logos ei ottanut koko ihmisluontoa itselleen, vaan oli yhdistänyt jumalallisen ja inhimillisen
- Yoknapatawpha
- Yoknapatawpha on kuvitteellinen Mississippin osavaltion luoteinen piirikunta, jonne yhdysvaltalainen kirjailija William Faulkner sijoitti useimpien romaaniensa tapahtumat
- P. O. Ekko
- Paavo Olavi Ekko oli suomalainen rovasti, joka tunnetaan keräämistään ja tutkimistaan puumerkeistä