St1

St1 Oy on suomalainen energiayhtiö ja osa St1 Nordic -konsernia. Ketjun huoltoasemia on niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. St1 operoi Shellin asemia Pohjoismaissa. Vuonna 2017 St1 oli liikevaihdolla mitattuna Suomen 11. suurin yritys. Vuonna 2019 sen jakeluverkostoon kuului yli 1 300 St1- ja Shell-bensiiniasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Päivittäin sen asemia käytti yli 600 000 asiakasta.
Rahoitustarkastus
Rahoitustarkastus oli suomalainen viranomainen, jonka tehtävänä oli valvoa pankkeja ja muita luottolaitoksia, arvopaperimarkkinoilla toimivia yrityksiä, kuten sijoituspalveluyrityksiä, rahoitusyhtiöitä ja niiden hallinnoimia sijoitusrahastoja
Rauma (yritys)
Rauma Oyj perustettiin vuonna 1991 Yhtyneiden Paperitehtaiden ja Rauma-Repola Oy:n fuusion yhteydessä. Rauma Oy oli fuusiossa syntyneen Repola Oy:n yksi tytäryhtiö, johon koottiin Repola Oy:n metalli- ja koneteollisuus
3i
3i on Lontoon pörssissä noteerattava pääomasijoitusyhtiö. Yhtiön osake kuuluu Lontoon pörssin FTSE 100 -indeksiin
Keitele Forest
Keitele Forest on yksityinen suomalainen metsäteollisuusyritys ja Keitele Group -konsernin emoyhtiö. Se on yksi Suomen suurimpia sahayrityksiä ja suurin puutavaran jalostaja. Yhtiö tuottaa sahattua puutavaraa, höylättyjä tuotteita ja aihioita sekä
Lynx (moottorikelkka)
Lynx on Suomessa suunniteltu moottorikelkkamerkki, jonka valmistajia ovat olleet vuorotellen Velsa, Valmet, Nordtrack, Bombardier ja Bombardier Recreational Products eli BRP. Nykyisin Lynx-kelkat valmistetaan Rovaniemellä, jossa kanadalaisen BRP:n vuonna
Raute
Raute Oyj on maailmanlaajuisesti toimivan viilun, vanerin sekä viilupuun ja -palkkien valmistuslaitteistoja rakentavan Raute-konsernin emoyhtiö. Vanerin ja viilupuun tehdaskokonaisuuksien toimittajana Raute on ollut markkina-arvioiden mukaan maailman
Senaatti-kiinteistöt
Senaatti-kiinteistöt on Suomessa toimiva valtiovarainministeriön alainen liikelaitos, joka tuottaa tilapalveluja ensisijaisesti valtionhallinnon asiakkaille
Stora Enso
Stora Enso Oyj on suomalais-ruotsalainen metsäteollisuusyritys, joka syntyi ruotsalaisen Stora AB:n ja suomalaisen Enso Oyj:n yhdistyessä vuonna 1998. Vuonna 2015 Stora Enso oli maailman toiseksi suurin painopaperin valmistaja
Framery
Framery Oy on vuonna 2010 perustettu tamperelainen konttorikalusteiden valmistuksen alalla toimiva yritys. Yrityksen tuotteet ovat äänieristettyjä puhelinkoppeja, työtiloja, podeja, joita käytetään muun muassa toimistoissa ja lentokentillä
Jean Ferry
Jean Ferry oli ranskalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, joka kuului ’patafysiikka -nimiseen koulukuntaan OuLiPoon