Subjektivismi (ontologia)
Ontologinen tai metafyysinen subjektivismi on ontologinen näkökanta, jonka mukaan todellisuuden olemassaolo riippuu tajunnasta. Sen mukaan havainto on todellisuutta, eikä taustalla ole erillistä todellisuutta, joka olisi olemassa havainnoista riippumatta. Subjektivismi voi myös pitää tietoisuutta todellisena havainnon sijasta.
- Korion
- Korion oli antiikin aikainen kaupunki Kreetan saarella Kreikassa. Se sijaitsi lähellä nykyisen Ágios Vasíleioksen kunnan Mélampesin kylää
- Diavátes
- Diavátes on pieni Kreikan saariryhmä, joka kuuluu Dodekanesian saariryhmään ja sijaitsee Sýmin saaren länsipuolella. Saaret ovat asumattomia. Hallinnollisesti Diavátesin saaret kuuluvat Sýmin kuntaan, Ródoksen alueyksikköön ja Etelä-Egean
- Korinthiaka
- Korinthiaka oli antiikin kreikkalainen eeppinen runoelma, joka kertoi Korintin kaupungin myyttisestä historiasta. Se ei ole säilynyt nykyaikaan, mutta siitä tunnetaan katkelmia
- Kallithéa (Pieria)
- Kallithéa on Kreikan kaupunki, joka kuuluu hallinnollisesti Katerínin kuntaan, Pierian alueyksikköön ja Keski-Makedonian alueeseen. Se muodostaa oman kaupunkiyhdyskuntansa. Kaupungin väkiluku on 3 134
- Thásos (alueyksikkö)
- Thásoksen alueyksikkö on yksi Kreikan alueyksiköistä. Se sijaitsee Itä-Makedonian ja Traakian alueella ja sen hallinnollinen keskus on Thásos. Alueyksikön pinta-ala on 379 neliökilometriä ja asukasluku 13 770
- Taenia
- Taenia on antiikin kreikkalaisessa arkkitehtuurissa ja yleisesti klassista arkkitehtuuria edustavissa rakennuksissa doorilaistyylisen entablementin friisin ja arkkitraavin välissä sijaitseva lista. Sen alapinnassa kunkin triglyfin kohdalla sijaitsivat
- Tietoteoreettinen realismi
- Tietoteoreettinen realismi on tietoteoreettinen objektivistinen kanta, jonka mukaan on mahdollista saavuttaa tietoa todellisuudesta sellaisena kuin se on. Tietoteoreettinen realismi asettuu näin tietoteoreettista idealismia vastaan
- Sisäinen aisti
- Sisäinen aisti on tietoteoreettinen termi, joka viittaa introspektion toimintaan. Ajatuksella sisäisestä aistista on selitetty itsetuntemusta perusteiltaan samanlaisena toimintana kuin aistihavainto. Termi esiintyy muun muassa John Lockella, René
- Walther Kranz
- Walther Kranz oli saksalainen klassillinen filologi ja filosofian historioitsija
- Torone (Khalkidike)
- Torone oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Khalkidiken alueella Kreikassa. Sen kaupunkikeskus sijaitsi nykyisen Sithonían kunnan Torónin kylän lähellä