Tihisenniemen voimalaitos

Tihisenniemen voimalaitos on Kajaanin Tihisenniemellä sijaitseva Kainuun Voiman höyryvoimalaitos. Siinä on kaksi osaa, jotka valmistuivat vuosina 1989 (pääkattila) ja 1999. Voimalaitos tuottaa suurimman osan Kajaanin kaupungin tarvitsemasta kaukolämmöstä ja lisäksi sähköä. Lisäksi sillä on valmius toimittaa höyryä Renforsin Rannan teollisuusalueella toimiville yrityksille. Voimalan valvomosta ohjataan myös kolmea vesivoimalaa: Ämmäkosken voimalaitos, Koivukosken voimalaitos ja Koivukoski III.
Kustaa II Aadolfin patsas
Kustaa II Aadolfin patsas on Turussa Akatemiatalon edustalla sijaitseva Kustaa II Aadolfin näköispatsas. Patsas pystytettiin Kustaa II Aadolfin perustaman ja Akatemiatalossa toimivan Turun hovioikeuden aloitteesta vuonna 1992. Patsaan mallina on ollut
David Mazouz
David Albert Mazouz on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänen ensimmäinen vakituinen roolinsa televisiossa oli yhdysvaltalaisessa trillerisarjassa Kosketus, jonka jälkeen hän on esittänyt esimerkiksi nuorta Bruce Wayneä rikossarjassa Gotham
Viisisädetyräkki
Viisisädetyräkki on yksivuotinen, pysty- ja tanakkavartinen tyräkkikasvi, joka kasvaa rikkakasvina pelloilla ja puutarhoissa. Laji on myrkyllinen kuten muutkin tyräkit
Ojakurjenpolvi
Ojakurjenpolvi on monivuotinen kukkiva kurjenpolvilaji. Se on noin puolen metrin pituiseksi kasvava rentovartinen kasvi, joka viihtyy kosteilla paikoilla, kuten niityillä ja ojien reunoilla. Ojakurjenpolvi kasvaa lähes koko Euroopassa, varsinkin jokien
Jasnaja Poljana
Jasnaja Poljana oli kirjailija Leo Tolstoin koti, jossa hän syntyi ja eli, ja johon hänet on haudattu. Nykyisin se on hänelle omistettu museo. Jasnaja Poljana sijaitsee Venäjällä noin 200 km Moskovasta etelään ja 12 km Tulasta etelälounaaseen
Idänkeulankärki
Idänkeulankärki on monivuotinen, ruohovartinen hernekasvi. Se luokitellaan kenttäkeulankärjen alalajiksi
Kaltimon vanha kanava
Kaltimon vanha kanava on historiallinen kanava Enossa Pielisjoen varrella. Kanava sijaitsee joen uoman suuntaisena sen etelärannalla nykyisen Enon kirkonkylän kohdalla. Kanavaa käyttäen voitiin ohittaa kolmiosainen Kaltimonkoski. Kanavan
Peltorasti
Peltorasti on yksivuotinen, ruohovartinen, sinikukkainen lemmikkikasvi
Metsänätkelmä
Metsänätkelmä on monivuotinen, ruohovartinen hernekasvi
Hanna-Kaisa Hämäläinen
Hanna-Kaisa Hämäläinen on suomalainen valokuvaaja ja kuvajournalisti. Hämäläinen on valmistunut vuonna 2004 taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvataiteen osastolta. Hämäläinen on palkittu vuoden 2021 kuvajournalistina ja lisäksi