Umma (kaupunki)

Umma oli muinainen kaupunki Mesopotamiassa, nykyisessä Irakissa. Dhi Qarin maakunnassa sijainneen nyt jo raunioituneen kaupungin rauniokummun nimi on Tell Jokha. Tutkijat eivät ole varmoja kaupungin muinaisnimestä. Umma kukoisti Sumerin aikoihin eli 2000-luvulla eaa. Se tunnetaan rajariidasta Lagašin kaupunkivaltion kanssa ja koko Sumeria vallinneesta suurkuningas Lugalzaggesista. Ummasta on myös säilynyt vanhin tunnettu kalenteri.
Daltonin kulttuuri
Daltonin kulttuuri oli kivikautinen varhaisten intiaanien metsästys- ja keräilykulttuuri 8500–7900 radiohiilivuotta eaa., eli 10500–9900 BP uncal., Daltonin perinne erosi varhaisemmasta paleointiaanien kulttuurista siten, että sitä ylläpitäneet
Nippur
Nippur oli muinainen Etelä-Mesopotamian kaupunki, jota alueen silloiset asukkaat sumerilaiset pitivät pyhänä kaupunkina. Kaupunki sijaitsee nykyisessä Nuffarin rauniokummussa Arakissa, Qadisiyyan maakunnan alueella Irakissa. Muinoin Nippur oli
Virga
Virga on pilvestä roikkuva sadejuova, joka ei ulotu maahan asti. Tällöin kuivaan ilmakerrokseen putoava sade haihtuu jo ilmassa. Sadejuovia esiintyy eniten silloin kun satavan pilven alaraja on korkealla ja pilven alapuolinen ilma on kuivaa
Yläpaljakka
Yläpaljakka on tunturin alue, jolla ei kylmyyden takia ole yhtenäistä kasvipeitettä. Niukka kasvillisuus on lähinnä sammalta ja jäkälää kivilouhikoissa ja kallioissa. Vain harvat putkilokasvit pystyvät kasvamaan näin kylmässä. Yläpaljakkaa
Tell Mureybat
Tell Mureybat oli nuoremman kivikauden aikainen kylä Pohjois-Syyriassa Eufrat-joen varrella, Lähi-idässä. Vuonna 1971 ranskalainen Jacques Cauvin aloitti kaivaukset Mureybatissa. Paikan kaivaukset jäivät kesken, kun se jäi syyrialaisten Assadin
Nevalı Çori
Nevalı Çori on kivikautinen eteläisestä Itä-Turkista löydetty temppelialue. Sieltä on löydetty eläinten kuvia esittäviä kivipilareita, patsaita ja vastaavantyyppisiä löytöjä. Tämä arkeologien tutkima paikka liittyy Lähi-idän
Ezeron kulttuuri
Ezeron kulttuuri vallitsi suuressa osassa nykyistä Bulgariaa 3300–2700 eaa
Luettelo Kilven tähdistön tähdistä
Luettelo Kilven tähdistön tähdistä
Luettelo Sisiliskon tähdistön tähdistä
Luettelo Sisiliskon tähdistön tähdistä
John B. Kelly (nuorempi)
John Brenden ”Jack” Kelly Jr. oli yhdysvaltalainen soutaja, olympiamitalisti, poliitikko ja urheilujohtaja. Kelly osallistui neljiin olympialaisiin ja sai 1956 pronssia yksikkösoudusta. Hän voitti urallaan muun muassa kultaa Pan-Amerikan kisoista