Vatjalaisten lippu

Vatjalaisten lipun on suunnitellut Aleksander Gurinov. Se on suunniteltu Inkerinmaalla elävien vatjalaisten kansallissymboliksi, vaikkakin epäviralliseksi sellaiseksi. Siniset kolmiot symboloivat Peipsijärven ja Suomenlahden vesistöjä, V:n muotoinen valkoinen vesistöjen väliin kiilautuvaa rantaa ja vatjalaisten nimen alkukirjainta, punainen risti vatjalaisten uskoa ja vuosisatojen aikana nähtyjä koettelemuksia.
Péter Mansfeld
Péter Mansfeld oli unkarilainen 18-vuotias poika, joka vangittiin suunniteltuaan Unkarin kansannousun aikana vangittujen ystäviensä vapauttamista ja kostoa kapinoitsijoista virkavallalle kertoneita henkilöitä vastaan. Mansfeld tuomittiin aluksi
Chickamauga
Chickamauga on kaupunki Yhdysvaltojen Georgian osavaltion pohjoisosassa. Paikka tunnetaan esimerkiksi Yhdysvaltojen sisällissodan verisestä Chickamaugan taistelusta. Kaupungin asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 3 101
Karjan kirkko
Karjan kirkko on keskiaikainen kirkko Linnakan kylässä Viron Saarenmaan saarella. Kirkko on valmistunut 1200- tai 1300-luvuilla ja se on Saarenmaan kirkoista pienin. Kirkko tunnetaan etenkin goottilaisista kiviveistoksistaan
Tikritin toinen taistelu
Tikritin toinen taistelu oli irakilaisen Tikritin kaupungin hallinnasta käyty taistelu 2. maaliskuuta–4. huhtikuuta 2015. Ääri-islamilainen Isis-järjestö oli vallannut kaupungin kesällä 2014 ja Irak aloitti hyökkäyksen sen takaisinvaltaamiseksi
Suuri Henki
Suuri Henki on monien eri intiaanikansojen keskuudessa vallinnut käsitys mysteerisestä voimasta, joka vaikuttaa kaikkialla maailmassa. Suuri Henki käsitettiin alun perin persoonattomana voimana ja persoona omaksuttiin sen käsitykseen vasta
Afromeksikolaiset
Afromeksikolaiset ovat Meksikon tummaihoisia asukkaita, joiden juuret ovat kokonaan tai osittain Afrikassa. Eri arvioiden mukaan afromeksikolaisia on Meksikossa 474 000–4 miljoonaa. Historiallisesti tärkein afromeksikolaisten asuinalue on ollut
Naratšjärven taistelu
Naratšjärven taistelu oli ensimmäisen maailmansodan aikana maalis-huhtikuussa 1916 Naratšjärvellä Valko-Venäjällä käyty taistelu Saksan ja Venäjän välillä. Taistelu alkoi venäläisten hyökkäyksenä, mutta päättyi lopulta heidän
Suuri kynttilä
Suuri kynttilä oli niittymarien keskuudessa 1800-luvun loppupuolella toiminut uskonlahko
Yue-ooppera
Yue-ooppera eli shaoxing-ooppera on Kiinan Zhejiangin maakunnan alueelta peräisin oleva kiinalaisen oopperan muoto. Yue-oopperan näyttelijät ovat pääosin naisia ja sen tarinat kertovat usein rakkaudesta ja romantiikasta. Kiinassa Yue-ooppera on
Sodan sumu
Sodan sumu tai sodan usva tarkoittaa sodankäynnissä tilannetta, jossa on epävarmuutta ja uusia vaikeuksia saattaa esiintyä. Vaikka sotajohto pyrkisi ottamaan huomioon myös mahdolliset vaikeudet, voi sodan tapahtumien kulku olla ennalta-arvaamatonta