Vietnamin tasavalta

Etelä-Vietnam, virallisesti Vietnamin tasavalta, oli vuodesta 1955 vuoteen 1975 olemassa ollut valtio. Ranskalaiset ja Ranskan siirtomaavaltaa tukeneet vietnamilaiset perustivat sen Vietnamin itsenäistyessä antikommunistiseksi valtioksi.
Malaijan liittovaltio
Malaijan liittovaltio oli yhdentoista valtion liittovaltio, joka muodostettiin 1948 yhdeksästä Malakan niemimaan sulttaanikunnasta ja brittien Penangista ja Malakasta
Sitoutumattomien maiden liike
Sitoutumattomien maiden liike on 120 valtion järjestö, joka perustettiin kylmän sodan aikana vastineeksi lännen ja idän sotilasblokeille. Suurin osa sen jäsenistä on kehitysmaita. Sitoutumattomat maat edustaa 2/3 Yhdistyneiden kansakuntien (YK
Böömin ja Määrin protektoraatti
Böömin ja Määrin protektoraatti oli natsi-Saksan etninen protektoraatti, joka perustettiin 15. maaliskuuta 1939, kun Saksa valtasi Tšekkoslovakian Tšekin-puoleisen osan, entiset Itävallan keisarikunnan Böömin ja Määrin provinssit
Kirkkovaltio
Kirkkovaltio oli paavin hallitsema valtio Italiassa ennen kuin yhdistynyt Italian kuningaskunta liitti sen itseensä 1870. Kirkkovaltio muodostui katolisen kirkon omistamista alueista, etenkin Rooman kaupungista ja sen ympäristöstä, ja sen maallinen ja
CENTO
CENTO tai Middle East Treaty Organization (METO) tai Baghdad Pact eli Bagdadin sopimus oli vuonna 1955 Irakin, Turkin, Pakistanin, Iranin ja Britannian välillä solmittu puolustusliitto. Vaikka liitto oli Yhdys­valtain ajama, se ei liittynyt
Yhdistyneet provinssit
Yhdistyneet provinssit eli Alankomaiden tasavalta tai Yhdistyneet Alankomaat oli vuosina 1581–1795 olemassa ollut länsi-eurooppalainen tasavalta
Klaus Barbie
Klaus Barbie, ”Lyonin teurastaja”, oli natsisotarikollinen, joka myöhemmin osallistui huumekauppaan Etelä-Amerikassa. Hänellä oli SS-Hauptsturmführerin (kapteeni) arvo SS:ssä ja Gestapossa. Vuosina 1942–1944 hän toimi Lyonin
Cisalppinen tasavalta
Cisalppinen tasavalta oli Napoleonin vuonna 1797 Pohjois-Italiaan perustama vasallivaltio, johon yhdistettiin Cispadaaninen tasavalta ja Transpadaaninen tasavalta. Sen pääkaupunki oli Milano. Siihen kuului koko Lombardia, Romagna, osia Venetsiasta
Molempain Sisiliain kuningaskunta
Molempain Sisiliain kuningaskunta oli vuosina 1130–1282, 1442–1458 ja 1816–1860 toiminut kuningaskunta, johon kuului Etelä-Italia ja Sisilian saari. Kuningaskunnan pääkaupunkina oli ensin Palermo ja myöhemmin Napoli
Jean Ferry
Jean Ferry oli ranskalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, joka kuului ’patafysiikka -nimiseen koulukuntaan OuLiPoon