Vuoden 1993 Atlantin hurrikaanikausi

Vuoden 1993 Atlantin hurrikaanikausi alkoi 1. kesäkuuta 1993 ja päättyi 30. marraskuuta 1993, koska tänä aikana muodostuvat useimmat trooppiset hirmumyrskyt Atlantin valtameressä. Kauteen kuului kaksi matalapainetta, kahdeksan nimettyä myrskyä, joista neljä kehittyi hurrikaaneiksi.
Raglanin linna
Raglanin linna on myöhäiskeskiaikainen linna Monmouthshiressa Walesissa. Linnasta otettiin sittemmin rakennusmateriaaleja uusiokäyttöön ja nykyään se on turistikohde
Caerphillyn linna
Caerphillyn linna on keskiaikainen linna, jonka rakensi Caerphillyyn Gilbert de Clare 1200-luvulla torjumaan walesilaisprinssi Llywelyn ap Gruffuddin uhkaa. Linna sijaitsee saarella, jota ympäröivät tekojärvet. Sen umpipihan jokaisessa kulmassa on
Melkiittiläis-kreikkalaiskatolinen kirkko
Melkiittiläis-kreikkalaiskatolinen kirkko on bysanttilaista liturgiaa noudattava idän katolinen kirkko, joka on yhteydessä Rooman kanssa. Kirkkoon kuului vuonna 2010 noin 1,6 miljoonaa jäsentä ja sillä on 30 piispaa
Pyhän Jaakon kirkko (Birdham)
Pyhän Jaakon kirkko on kirkkorakennus Englannin West Sussexissa. Kirkkolaiva on peräisin 1300-luvulta, mutta jotkin osat saattavat olla tätäkin vanhempia. Torni saatiin valmiiksi 1500-luvun puolivälissä
Nunneyn linna
Nunneyn linna on keskiaikainen vallihaudallinen linna Somersetissa Englannissa, jonka rakennutti Sir John de la Mare vuonna 1373. Parlamentin joukot piirittivät sitä Englannin sisällissodassa vuonna 1645, jolloin se vaurioitui pahasti
Cardiffin linna
Cardiffin linna on Cardiffissa Yhdistyneessä kuningaskunnassa sijaitseva linna, jonka normannit perustivat 1000-luvulla vanhan roomalaislinnoituksen paikalle
Framlinghamin linna
Framlinghamin linna sijaitsee Framlinghamin kauppalassa Englannissa. Kuningas Henrik II tuhosi paikalla olleen linnoituksen kukistaessaan kapinan. Norfolkin jaarli Roger Bigod rakennutti uuden linnan, joka aikanaan oli erikoinen, koska siinä ei ollut sydänlinnaa
Orfordin linna
Orfordin linna on Suffolkissa Englannissa sijaitseva linna, joka on rakennettu 1165–1173 välisenä aikana kuningas Henrik II:n käskystä. Arkkitehtuurisesti monikulmaista tornia pidetään varsin erikoisena ja siihen on luultavasti otettu mallia
Caerlaverockin linna
Caerlaverockin linna on vallihaudallinen 1200-luvulla rakennettu linna Skotlannin etelärannikolla. Se oli Maxwellin klaanin omistuksessa 1600-luvulle, jolloin se hylättiin vuoden 1640 piirityksen jälkeen
Merope (tähti)
Merope eli 23 Tauri on Härän tähdistöön, tarkemmin Seulasten tähtijoukkoon kuuluva tähti. Se on saanut nimensä kreikkalaisesta mytologiasta. Tähdellä on ollut suuri merkitys heijastussumujen, nimen omaan emissiosumujen tutkimuksessa