Vuohennokat
Vuohennokat (Scutellaria) on kasvisuku huulikukkaiskasvien heimossa. Siihen kuuluu vähintään 350 lajia, joita kasvaa koko maailmassa.
- Luppiot
- Luppiot (Sanguisorba) on kasvisuku ruusukasvien heimossa. Siihen kuuluu 33 lajia Poterium-suvun lajit mukaan luettuna. Monia luppioita viljellään koristekasveina
- Linnunruohot
- Linnunruohot (Polygala) on kasvisuku ja nimisuku linnunruohokasvien heimossa. Siihen kuuluu noin 500 lajia
- Kierrot
- Kierrot eli suppilokierrot (Convolvulus) on kasvisuku kiertokasvien (Convolvulaceae) heimossa ja heimon tyyppisuku. Kiertoja on noin sata koko maailmassa kasvavaa lajia. Lajeista esimerkiksi kirjokierto eli kolmivärikierto on tunnettu koristekasvina ja
- Kannusruohot
- Kannusruohot (Linaria) on kasvisuku ratamokasvien heimossa. Kannusruohoja on noin 150 alkuperäisesti Euraasiassa kasvavaa lajia, joista puolet tavataan Euroopassa, erityisesti Välimeren seudulla. Suvussa on myös koristekasveina käytettyjä lajeja
- Sinilatvat
- Sinilatvat (Polemonium) on kasvisuku sinilatvakasvien heimossa. Siihen kuuluu noin 25 lajia. Suvun tieteellinen nimi Polemonium oli jo Dioskorideksen käytössä ennen ajanlaskun alkua
- Kissanmintut
- Kissanmintut (Nepeta) on kasvisuku huulikukkaiskasvien heimossa. Kissanminttulajeja tunnetaan yhteensä noin 250 ja niitä esiintyy alkuperäisenä Euraasiassa ja Afrikassa. Jotkin kissanmintut ovat tuoksultaan vastustamattomia kissoille
- Nukit
- Nukit (Androsace) on kasvisuku esikkokasvien heimossa. Siihen kuuluu ainakin sata lajia, joista noin 25 kasvaa Euroopassa. Joitakin lajeja kasvatetaan koristekasveina esimerkiksi kivikkopuutarhoissa
- Rönsyliljat
- Rönsyliljat (Chlorophytum) on runsaslajinen kasvisuku parsakasvien heimossa. Siihen kuuluu 200 lajia, joita esiintyy alkuperäisenä vanhan maailman tropiikissa
- Sumakit
- Sumakit eli nystysumakit (Rhus) on kasvisuku sumakkikasvien heimossa. Sukuun kuuluu noin 200 lajia, joita kasvaa maailman lauhkeilla ja lämpimillä alueilla. Ne ovat tavallisesti kaksikotisia puita, pensaita tai liaaneja. Sumakeista monet ovat
- Sarah Lavin
- Sarah Lavin on irlantilainen pika-aitajuoksija