Yhtymä (verotus)

Yhtymä on Suomen verotuksessa kahden tai useamman luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön yhteenliittymä. Verotuksessa yhtymän tulot lasketaan ja jaetaan yhtymän osakkaille. Yhtymä ei siis ole itsenäinen verovelvollinen.
Yhtymä (liiketalous)
Yhtymä on useita yrityksiä käsittävä yrityskokonaisuus. Yhtymän yhtiöt ovat tulosvastuunsa puolesta itsenäisiä, mutta niiden eräät toiminnot ovat yhtymän koordinoimia ja sen päätöksenteon piirissä
Elinkeinosuostuntavero
Elinkeinosuostuntavero oli Suomessa vuosina 1865–1897 ulkomaalaisilta elinkeinonharjoittajilta peritty vero. Veroa perittiin Suomessa alle vuoden oleskelevilta ulkomaalaisilta kauppiailta ja viihdealan yrittäjiltä
Keskusosuuskunta
Keskusosuuskunta on toisten osuuskuntien perustama ns. toisen asteen osuuskunta. Keskusosuuskunta voi harjoittaa tukkuostoa ja -myyntiä ja tuotantoa
Liikkeenharjoittaja
Liikkeenharjoittaja on yrittäjä, joka harjoittaa elinkeinotoimintaa liikeyrityksen muodossa. Liikkeenharjoittajia ovat mm. sellaiset elinkeinonharjoittajat, jotka harjoittavat tavarakauppaa. Myös kiinteässä toimipaikassa toimivat palveluiden myyjät
Pörssinoteerattu velkakirja
Pörssinoteerattu velkakirja eli ETN on sijoitustuote, jonka arvo seuraa jotain kohde-etuutta. Juridisesti ETN on velkakirja, johon on liitetty johdannainen. ETN:stä käytetään suomeksi myös nimitystä pörssinoteerattu todistus
Oulun Työväen Säästöpankki
Oulun Työväen Säästöpankki (OTS) oli vuonna 1932 perustettu oululainen säästöpankki
Bruttotulo
Bruttotulo tarkoittaa tuloa, josta ei ole vähennetty mitään. Bruttotulosta ei vähennetä esimerkiksi annettuja alennuksia, maksettuja kustannuksia tai veroja. Kun pienentävät erät vähennetään, saadaan nettotulo
Yhteisö (verotus)
Yhteisö tarkoittaa Suomen verotuksessa oikeushenkilöä, joka on itsenäinen verovelvollinen
Erillisverotus
Erillisverotus tarkoittaa verotuksen tapaa, jossa puolisoita verotetaan eri verovelvollisina kumpaakin omista tuloistaan ja varoistaan. Erillisverotuksen vastakohta on yhteisverotus
Milania Väänänen
Milania Väänänen on suomalainen taitoluistelija. Hän on kilpaillut muun muassa Finlandia Trophyssä 2021, Tallinnan Euroopan mestaruudessa vuonna 2022 ja Suomen mestaruuksissa. Väänänen aloitti uransa yksinluistelijana kuusivuotiaana Lahden